keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Vanilla Chai kylppärissä (ja keittiössä)

Jo niistä päivistä kun joskus luffailin pidempään Intiassa, olen pitänyt chai-teestä, joka ei silloin ollut laisinkaan tunnettua Suomessa. Kyseessä on siis mausteinen maitotee, johon voi maidon sijasta käyttää myös kookosmaitoa. Makeutus on myös olennainen asia. Nykyään chai-tyyppisiä sekoituksia saa ihan teepusseissa, tosin chain tekeminen itse ei ole mitenkään hankalaa sekään.

Inanan tuoksuista vanilja-chaita.

Vanilja on yksi niistä mausteista, joista chaissani pidän. Niinpä yllätyin suuresti, kun löysin varastoistani joskus iHerbistä paketin täytteeksi tilatun suihkugeelipullon, ja päätin ottaa käyttöön ennenkuin se vanhenee. Suihkussa siitä levisi mitä ihanin vanilla-chain tuoksu. En ollut muistanut koko pulloa, mutta suihkun jälkeen sitä oli tutkittava hiukan paremmin.

NutriBiotic -merkkinen saippuaton suihkugeeli.

Ihan tavallisen, jopa huomaamattoman näköinen pullo täynnä hyvää tavaraa  - se oli siis saippuaton, parabeeniton, sisältää GSE:tä (greipinsiemenöljyä), EIKÄ sitä ole testattu eläimillä. Pullo on kierrätettävissä.

Sitä voi käyttää myös hiuksiin ja se ei kuivata. Voisi olla hyvä juttu minun helposti ärtyvälle hiuspohjalleni. GSE on hellävarainen puhdistaja ja tiettävästi auttaa ärtyneeseen ihoon ja hilseeseen.

Iho tällä aineella ainakin tuli pehmeäksi, eikä kutise, niinkuin joidenkin suihkusaippuoiden käytön jälkeen, eli taidan tilata vastaisuudessakin. Hyvät arviot se oli iHerbissä saanut lukuisilta muiltakin käyttäjiltä  - ja minä olin vähällä unohtaa koko aineen johonkin varastolaatikkoon!


Maailman turhin kapistusko? Ei todellakaan!

Sorruin myös ostamaan yllämainitunkaltaisen pesuruusukkeen, joita olen aina pitänyt silkkana hömpötyksenä, mutta sitä se ei todellakaan ollut. Vehkeellä sai ihon pestyä puhtaaksi ja verkkomaisen rakenteensa ansiosta se on varmaankin hygieenisempi kuin pesisienet, koska se kuivuu ilmavasti. Kaunis koristuskin se on kylppärissä.

EDIT: Pesin nyt tukkani tuolla saippuattomalla aineella, ja varsin silkoinen siitä tuli. Mikä parasta, päänahka ei kutise, kuten normaalisti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!