maanantai 4. maaliskuuta 2013

Kohotusta

Nykyään kun kauneusleikkaukset ovat niin suosittuja, tuntuu siltä, ettei elämästä voi selvitä ilman kasvojen tai takapuolen kohotusta, tai erinäisten paikkojen täyttämistä tai turruttamista botoxilla ryppyjen ehkäisemiseksi. Tämä kaikki vaatii rahaa, mutta ei hätää, edullisiakin konsteja on olemassa.

Esimerkiksi kasvojen kohotukseen on myytävänä erilaisia kittejä, joista seuraavalla videolla esitellään yksi. Netistä tällaisen pakkauksen saa halvimmillaan vajaalla kympillä.



Tässä sitten tykötarvetta, jota voi käyttää yön ajan liftaavan vaikutuksen maksimoimiseksi.

Petikaveri saattaa tosin säikähtää tällaista ilmestystä, mutta mitäpä sitä tyttö ei kauneutensa eteen tekisi....

Takamuksen kohotus ei ole sen kalliimpaa ja siihen on tarjolla periaatteessa kahdenlaista vaihtoehtoa. Silikonitoppaukset toimivat luonnostaan lattapeppuisilla hyvin ja synnyinlahjana enemmän muotoja saaneet voivat kohottaa sitä toisenlaisilla alusasuilla.
Muotoillaan....
...tai toppaillaan.
Tuon viimeisen kuvan housut voisivat toimia myös hyvin jos joutuu istumaan kovalla tuolilla esim. jossain koulutuksessa koko päivän. Tai kovalla kirkonpenkillä....

Push-upit ja topatut rintaliivit yleensäkin ovat jo vanha juttu, mutta mitä muuta voi kropalleen tehdä? Tässä vielä muutamia vinkkejä:

Reidet ja lantio pienemmäksi  - eikä maksa kuin muutaman euron....
...all-in-one, takamuksen muotoilu mukana tässä mallissa.
Jos tursuttelua on nilkkoihin saakka, niin tällaisiakin löytyy - tosin hametta ei näiden kanssa voi pitää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!