keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Keskiviikko ja yhä suurta surua koiran takia

Kuinkahan kauan mahtaa kestää, että tästä koiran menetyksestä selviää? Minulla on ollut viime viikon loppupuolelta saakka ihan surkea olo sen takia, ja yllätin itseni jo selailemasta löytökoirien sivuja netissä. Romanialaiselta koiratarhalta löytyi yksi koira, joka muistutti kovasti omaani  - myös nimeltään. Koirulista oli myös filkanpätkä, mikä sai jo kyyneleet silmiini.


Nykyinen elämäntilanne ei kuitenkaan taida sallia koiraa :(  Voi kun elämäeeä menisivätkin kaikki ajoitukset nappiin, mutta ei, näin ei ole! Tai sanotaan, että näin on harvoin.

Minä olen viettänyt suurimman osan elämästäni koiran kanssa, joten ei ole ihme, että koirattomana tuntuu yksinäiseltä. Koirasta on seuraa ihan eri tavalla kuin ihmisistä, joten vaikka kuinka paljon olisi sosiaalista elämää, niin se ei korvaa koirattomuuden mukanaan tuomaa ikävyyttä. Koiran kanssa tulee lenkkeiltyä ja tavattua muita koiraihmisiä. Nyt huomaan, että ulos tulee lähdettyä harvoin, eikä vähiten siitä syystä että toisten koiratuttujen tapaaminen saa taatusti purskahtamaan itkuun.

Pitäisi kerätä pois koissulin tavarat ja myydä ne tai antaa pois  - mutta sitäkään en ole kyennyt tekemään. Ainakaan vielä. Kauankohan tähänkin suremiseen mahtaakaan mennä? Sellainen, jolla ei ole koskaan ollut koiraa ei edes ymmärrä tätä.

3 kommenttia:

  1. En tiedä miten pitkään vie aikaa. Ehkei siitä surusta ja ikävästä pääse koskaan täysin eroon. Aikaa myöten se vain muuttaa muotoaan siedettävämmäksi. Meillä vielä toinen koira on. Se auttaa jonkun verran, kun ei talo tyhjentynyt ja hiljentynyt kokonaan. Vaikka aikamoisen aukon toisenkin menetys teki. Päivittäin aina mielessä on, muttei enää joka muistelu pistä itkemään. Itkukin silti vielä välillä tulee. Joskus harvoin tulee vielä ensimmäistäkin koiraa niin ikävä, että pistää itkettämään, ja siitä on sentään jo 15 vuotta aikaa. Kyllä nuo koirat jättävät lähtemättömät jälkensä sydämiimme.

    VastaaPoista
  2. Kommenttini ei tainnut aamulla tulla perille, kun siitä tuli sähköpostiini ilmoitus. Laitan sen nyt tähän uudelleen...

    En tiedä miten pitkään vie aikaa. Ehkei siitä surusta ja ikävästä pääse
    koskaan täysin eroon. Aikaa myöten se vain muuttaa muotoaan
    siedettävämmäksi. Meillä vielä toinen koira on. Se auttaa jonkun verran,
    kun ei talo tyhjentynyt ja hiljentynyt kokonaan. Vaikka aikamoisen aukon
    toisenkin menetys teki. Päivittäin aina mielessä on, muttei enää joka
    muistelu pistä itkemään. Itkukin silti vielä välillä tulee. Joskus harvoin
    tulee vielä ensimmäistäkin koiraa niin ikävä, että pistää itkettämään, ja
    siitä on sentään jo 15 vuotta aikaa. Kyllä nuo koirat jättävät
    lähtemättömät jälkensä sydämiimme.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentistasi. On todella lohduttavaa kun joku ymmärtää tämän tunteen. Mulla on hiukan "loiskinut yli" tämän murheen kanssa jo viikon verran, pitäisi hiukan piristyä.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!