sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulukalenterin antimet - 1. viikko

Charlotte Meetzenin joulukalenterista on löytynyt vähän yhtä sun toista kivaa tähän mennessä. 1. joulukuuta "luukku" näytti tällaiselta:


Boxissa oli pieni tuubi "Jouluvoidetta", ihanan jouluntuoksuista  ja mukavasti kosteuttavaa voidetta. Voisin ostaa täyskokoisenkin tuubin. Rauhoitti punoittavaa ihoani kummasti.


Toisen päivän boxista tupashti tehoampulli, energiakonsentraatti. En ole  vielä kokeillut, mutta lisään arvion kokeilun jälkeen.


Kolmannen päivän boxissa oli niin odotettua Zuii Organicsin kosmetiikkaa, eli minihuulikiilto, jonka koostumus ja sävy olivat ihan täydelliset.



Neljännessä boxissa oli täysikokoinen suihkugeeli, tuoksu on Enjoy. Fragranticasta voi lukea siitä lisää. Kyseessä on siis hedelmäinen ja sitruksinen raikas kukkaistuoksu.


Viidentenä päivänä saapui laatikon mukana Talvivoiteen  tuoksulla varustettu kylpyöljy.  Menee kaiketi kokeiluun tänään.




Tänään Itsenäisyyspäivänä tuli loodasta huuli- ja silmänympärysnaamio. Oikein kivalta vaikutti, pitääpä laittaa yöksi.

Oikein mukavaa Itsenäisyyspäivän iltaa, ja Sinterklaasin päivää kaikille niille, jotka tänään/eilen sitä viettävät!


2 kommenttia:

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!