perjantai 4. joulukuuta 2015

Silmämeikinpohjustuskokeiluja

On se kyllä kumma, kun minun luomillani ei oikein mikään luomiväri kestä. Pohjustuksesta huolimatta väri pakenee luomivakoon ja toinen juttu on se, että ripsiväri tarttuu raskaisiin luomiin, tai oikeammin kulmaluuhun.

Olen aiemmin käyttänyt Urban Decayn primeriä, jota on hyväksi mainostettu, ja jollain tavalla se toimiikin kyllä. Nyt vaihdoin paljon kehuttuun Too Faced'in Shadow Insuranceen.


Makeupalleyssakin se on saanut todella hyvät arviot, pistaitä 4/5 ja arvioijia kokonaista 1628 kappaletta. Joten arvelin, että ei pitäisi olla huono!

Harmitti kuitenkin, kun jo ennen luomivärin levittämistä luomet täyttivät tältä, vaikka niihin pienen määrän primeriä olinkin taputellut huolella puhdistettuani kasvot.


Voihan #&%€@!!!! Luomilla se ei ehtinyt näyttää kauniin tasaiselta kuin muutaman minuutin. Tasoittelin sen taputtelemalla uudelleen, mutta ei, sama juttu taas. No ei se luomivärikään tuon yllä paljoa sen kummemmin pysynyt (käytin Diorin puuterimaista väriä). Tästä ei nyt valitettavasti ole kuvaa, mutta kaikki tietävät, millaiselta näyttää luomivakoon karannut värirantu.

Seuraava kokeilukerta: Laitoin primerin aiempaan tapaan, ja taputtelin sen päälle hieman läpikuultavaa HD-irtopuuteria (e.l.f., jonka olen hyväksi havainnut ja josta olen täällä kirjoittanutkin). Vaikka varoin tekemästä  kerroksesta paksua, näytti luomiväri sen päällä aika kököltä, joten pesin sen pois.

Hmmm. Tuumailun jälkeen kokeilin puuteroida luomet vain sillä irtopuuterilla ennen luomiväriä. Kun kerran luomivärissäon hyvä pigmentti,  niin ei kai se sitten kaipaa väriltään tasoitettua pohjaa?

Toimi näistä keinoista parhaiten. Meikki säilyi aika siistinä. Mutta: millä ihmeellä estäisi ripsivärin tarttumisen kulmaluuhun päivän mittaan? Ei näytä vedenkestävä ripsivärikään toimivan. Siinäpä pohdittavaa.

6 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen putkilo! Olen saanut Artdecon ja Avonin pohjustajilla hyvin pysymään, mutta toki riippuu niin monesta tekijästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaaha, pitäisiköhän hankkia nekin kokeiltavaksi...

      Poista
  2. Urban Decay toimii mulla hyvin, vaikka luomeni ovat tosi rasvoittuvat. Too Faced taas oli todella huono mullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin UD on parempi, mutta silti tulee samanlaista tuhrustusta illan mittaan.

      Poista
  3. Wau, mä luulin, että mulla on ongelmaiset luomet! Mutta Urban Decay ja Too Faced toimivat mulla ihan kiitettävästi. Eihän alla ole mitään rasvaista silmänympärysvoidetta?
    Mä oon huomannnut, että lopputulos ei saa jäädä yhtään tahmeaksi luomivärin levittämisen jälkeen. Joskus laitan ohuen puuterikerroksen luomivärikerrosten väliin.
    Lisäksi painelen luomivärin ensin paikoilleen ja siitä alan häivyttelemään.
    Ripsariongelmaan voisi auttaa, että levittäisi ihonvärisen luomivärin tai ihan puuteria kulmakarvoihin saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En käyttänyt mitään silmänympärysvoidetta alla. Kulmaluun puuteroin jollakin tavalla joka tapauksessa, mutta aina ne ripset tuhrivat kuitenkin :(

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!