perjantai 12. lokakuuta 2018

Syystunnelmia

Syksy on psykologisesti turvallista aikaa. Kaikki kuolee (siis luonto ympärillä), ja me tiedämme sen. Se on luonnonlaki. Vaikka tänään on ollut vuodenaikaan nähden suhteellisen lämmintä, ilmassa on kuitenkin syksyn haikeaa kirpeyttä.

Puutarhassa pitäisi vielä tehdä jotakin ennen talvipakkasia. Siksi tontilla on edelleen työ kesken. Tavaroitakin ympäriinsä. Siellä kasvaa myös sieniä, joskaan en tiedä mitä. Pulleita oravia juoksee edestakaisin kokoamassa ison kastanjan antimia, kaiketi piilottelevat niitä talvea varten.
Talon julkisivun katutasossa on lasinen "kesähuone", jossa on valkoiset rottinkikalusteet. Sen takana on uima-allas pukkareineen, sauna- ja kodinhoitotilat ja takkahuone. 

Keskellä grillaustasanne painavine graniittipöytineen.

Alempana rinteessä on huvimaja pienen suihkulähteen ja penkin vieressä. Grillauspaikan vieressä on patsaineen ja aurinkokelloineen toinen auihkulähde, josta saa alasmenevien portaiden viereen solisevan putouksen kesäisin.

Portaat huvimajalle. Osa graniittipöydästä näkyy kuvassa. Alempana portaita reunustaa puksipuurivistö.



Savustin on unohtunut liuskekivistä muuratun grillin päälle. Pitää hakea se sisään.

Autotallit ovat tässä maan alla. Huvimajan vieressä oleva kastanja levitttäytyy niin lehtevänä, että nurmikkoa pitää uusia joka vuosi. Samaten itse puuta on oksittava voimakkaasti, joten tässäkin on pino puuta ja oksia odottamassa vientiä pois.



Pala minun "keittiöpuutarhaani", joka on toisen keittiön ikkunan alla. Tämä nurkka on hiukan työn alla, sillä siinä oli "ennenmuinoin" talossa asuneitten kissojen ulkoilupaikka, johon ne pääsivät kellarikerroksessa olevasta "ovestaan" omatoimisesti. Kissat olivat ennen "minun aikaani" ja nyt niiden ulkoiluhäkki on purettu pois ja paikalle istutettu pikkuhiljaa hyötykasveja, kuten marjapensaita. Tässä etualalla kaksi maa-artisokkaa (nuo kellertävät) ja ihana raparperini, josta vielä pitää käydä korjaamassa yksi hentoinen sato.

Vähän surumielinen postaus tänään, ehkä huomenna parempi päivä. Maanantaiaamuna menen sternaalipunktioon (luuydinnäyte rintalastasta) ja verikokeille. Torstaina PET-kuvaus ja sitä seuraavan viikon alussa hematologin puheille syöpäklinikalla, joten sitten tiedän ennusteesta paremmin.

Mukavaa alkavaa viikonloppua, ja osallistukaahan tuohon eilen julkaistuun arvontaan!

4 kommenttia:

  1. Joskus pelkää,että kuolee ja joskus pelkää,että ei kuolekaan.Eikö jossain laulussa laulettu noin? Mulla ainakin just nyt vaikeaa aikaa ja ei ole helppoa auttaa itseään.Siis psykologisesti.
    Parempaa huomista toivoen !!ja mukavaa viikonloppua myös:)ja tsemppiä ensi viikon kokeisiin!

    VastaaPoista
  2. Kiva piha. Varmaan kuitenkin hevoskastanja eikä jalokastanja.

    VastaaPoista
  3. Puutarha näyttää oikein kutsuvalta! Tykkään syksystä paljon. Auringonvalo ja ruska on niin kaunista.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!