Frankfurtissa

Oikeastaan olen lentokentän Sheratonissa. Plääh! Matka oli kyllä ihan üüberhankala, lennot myöhässä ja pakkaaja, joka ei ole hetkeen sattuneesta syystä reissannut ihan yhtä lailla viimetipassa. Ei ihan mennyt homma niin sutjakkaasti kuin aikoinaan.

Molemmat lennot lähtivät ja tulivat ulkolinjaan ja kaihoisasti ajattelemani "helppo" vaihto Arlandassa meni ihan pipariksi kun kone tulikin C-siipeen, josta oli suoranainen maratonmatka lähtöportille. Yleensä kun siellä SAS:in (tai "Star Aliensin" - eräs ruåtsalainen lentoemäntä kerran toivotti tällaiselle tervetulleeksi, kun ei oikein osannut ääntää Star Alliancea") lennoilla saa sahata nelos- ja vitosterminaalin väliä vaihtaessaan, ellei mene Schengenin ulkopuolelle, jolloin lähtöportti on kauempana F-siivessä ja siellä passintarkastus.  

Lisäksi SAS oli jotenkin sekoillut enkä päässyt kirjautumaan lennolle vaikka yritin jo edellisenä päivänä. Kentällä ei koko lippua löytynyt ensin. Johtui kuulemma siitä, kun olin vaihtanut lipun toidselle päivälle. Jouduin sitten istumaan ikkunanvieruspaikalla, mitä inhoan.

Täytyy kyllä sanoa, että oi niitä aikoja, kun busineksessa lentäminen oli jopa ihan siedettävää! Olin kuolla nälästä ja odotin saavani jotakin apetta, mitä tietty tuolla koneen etuosassa tulikin. Ennenvanhaan vaan henkilökunta laittoi jokaisen pöydälle tärkätyt, valkoiset liinat ja ruoat sai valita käteen jaetuilta ruokalistoilta. Tai siis ainakin sen pääruoan. Alkuruoka ja jälkkäri olivat usein samoja kaikille.

Nyt lyötiin eteen tällainen rasia, jonka kannen lätkä lupasi enemmän kuin sisältö antoi. Poissa ovat ne lämpimät sämpylät ja voi, jota ennen oli tarjolla 😒: Vaikka en leipää syö kuin muutaman kerran vuodessa, nyt nälkäisenä se olis maistunut, kun ei ehtinyt tuossa lentojen välissä loungeenkaan. Varmaan sielläkin ovat eväät köyhistyneet.

Jälkkärisuklaiden pakkauskoonkin oli inflaatio syönyt, maku tosin oli yhtä hyvä kuin ennenkin.

Frankfurtin kentällä olen käynyt niin lukuisia kertoja, mutta ilmeisesti en ikinä ole yöpynyt ihan terminaalin kyljessä olevissa hotelleissa (kumma kyllä), vaan vain sellaisissa, jonne mennään jollain shuttlella. Täällä ei kentällä ole sitten yhtään minkäänlaisia opasteita, ja vaikka näet tämän Sheratonin tien toisella puolella ykkösterminaalin ovelta, ei sinne niin vaan mennäkään tie ylittämällä, sillä noitten tietä reunustavien vallien yli kapuaminen noin 60 kilon pakaasien kanssa olisi jo temppu terveselkäisellekin, saati sitten minulle. 

Ihan turha sanoa, että "olisit ottanut taksin", ne taksit kun eivät ota ketään kyytiin tällaiselle matkalle, kun perille pääsee kävellenkin (jos siis löytää reitin), hehheh. 

Päivän kävelysaldo oli noin 15 km tähän mennessä, ja se kai onkin ainoa positiivinen juttu. Tuskin voin kuvitella, kuinka kipeä selkä on huomenna, kun pitäisi noitten pakaasien kanssa kivuta Maastrictiin menevään junaan.

Koska tuosta lentsikka-ateriasta ei nälkä lähtenyt, tosin noita mauttomia makaroneja en ihan kaikkia pystynyt naamaani imaisemaan, piti hotellissa tilata jotakin ilta-apetta.

Tilasin Pizza alla Diavolon ja tumman suklaamoussen, hyvin vähäinen oli huonetarjoilun menyy. Huonepalvelun luurin päässä oli (aksentista päätellen) iloinen italiaano, joka sitten lupasi laittaa "ooooikein hyvän pizzan sinulle, ja ooooikein hyvän suklaamoussen". Kysyi sitten myyjän elkein, että mitä juomaksi. Hiukan mietittyäni sanoin, että josko hän voi suositella jotakin hyvää valkkaria, niin otan sitten sitä. "Minulla ooooikein hyvää pinot grigiota". No laita sitten sitä - ja iso. Tarkoitin lasillista, mutta herra toikin pullollisen. Myös vettä. 

Vedestä hän kyllä myös kysyi, ja sanoin, että kiitos, iso sellainen, kupliva ja jäillä. Tuli litra vettä, vaikka täällä olisi ollut yksi complimentary pullokin. Ei kai noita kukaan yötä myöten pysty juomaan, saisi istua vessassa koko yön sen päälle.

Syömislysti oli vitosen vaatimattomien tippien kanssa tasan satasen, enkä edes saanut kaikkea syötyä kun ei se niin kummoistakaan ollut. Suklaamousse oli todella äitelää, mutta tuoreet marjat sen päällä hyviä.

Joskus vaan ajattelin, että paljonkohan noina pahimpina reissuvuosinani on tällaisen reissailun kanssa tullut poltettua työnantajan rahaa? Tämäkin huone maksoin 230 euroa per tämä yksi yö. Suomessa on sentään sellainen erikoisuus kuitenkin työnsä puolesta matkustaville kuin päiväraha (en ole tällaista systeemiä muistaakseni muualla tavannut, muualla on tiettyjen kulujen korvaus kuitteja vastaan). Kyllä minä muistan, että kun reissasi ulkomaille 2-3 kertaa viikossa, siitä tuli aika kiva palkanlisä, vaikka reissaaminen elämää sitten todella paljon rajoittikin.

*****

Tuli muuten tätä kirjoittaessa sellainenkin absurdi ajatus mieleen, että miksi en silloin reissuaikoinani jo ruvennut pitämään blogia? Hotellissa kun on aina niin tylsää.

Palasin kyllä aika pian maan pinnalle niistä ajatuksista. Missä ihmeessä siihen olisi ollut aikaa? Hoidat hommia pitkän päivän, illalla ehkä viet tiimisi illastamaan, sitten luet meilejäsi ja vastailet niihin ainakin yhteen saakka yöllä ja aamulla taas aikainen ylösnousu. Taksilla sinne sun tänne, tällainen samanlainen hotelli, josta ei jää mitään muistikuvia ja sightseeingille tai omille jutuille aikaa ei koskaan.

Mutta aika näköjään kultaa muistot ja kaikki vaivannäkö unohtuu.

Mutta menen nyt kuumaan kylpyyn, aamulla on puhelinkokous ennen sitä junaa.