NARS - ja vähän muuta

Olen tullut siihen tulokseen, että mitä vanhemmaksi (iho) tulee, sen ohuempi pitäisi meikkipohjan olla. Ennen käytin aina paksuja ja peittäviä meikkivoiteita, mutta toisaalta - ihoni ei kaipaa niinkään peittämistä, koska se on nykyään hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Nuorena se oli rasvoittuva ja pukkasi epäpuhtauksia, mutta ei niinkään enää, joten saan kaiketi olla tyytyväinen.

Ajattelin kokeilla NARSin Pure Radiant Tinted Moisturizer - voidetta, jossa on auringonsuojakerroin (Spf30, PA+++ *), C-vitamiinia ja kosteuttavia polysakkarideja (meren mikro-organismifermenttien kautta).

Sävyksi valikoitui Temptalian avustuksella L2 Alaska. Lämpimän sävyinen, vaalea. Voide on öljytön ja kerrostettavissa hyvin. Peittävyyskin oli yllättävän hyvää tasoa. Sanoisin, että ihan hyvä näin arkikäyttöön,  ja kuvittelisin sen olevan sopivan kevyt kesäksi.

*****

Lensin sunnuntaina Suomeen, ja onneksi sainkin lentolippuni vaihdettua sunnuntaiksi, sillä eilen maanantaina olivat junat, bussit sun muut lakossa. Itse asiassa luin lehdestä, että Münchenin kenttäkin oli suljettu jo sunnuntaina maahenkilöstön lakkoilujen vuoksi.

GRRR, näitä lakkoja on nyt Saksassa riittänytkin. Kaiken kukkuraksi maassa ovat ainakin junat jatkuvasti myöhässä.

Varasin omasta mielestäni "näppäränä naisena" lipun Pariisista lähteneeseen Thalysiin (TGV) välille Aachen Düsseldorf. Juna oli tietenkin myöhässä Pariisissa sattuneen "incidentin" takia, mutta kumma kyllä ehdin ihan hyvin ja ehdin jopa Düsseldorfin kentällä käydä business-longessa syömässä ja lorvehtimassa.

Lennolla viereen sattui joku saksalainen molekyylibiologi, jonka kanssa riitti alan juttua. Kovin oli puhelias mies ja matka meni rattoisasti. Otti kuitenkin aika lailla päähän palata tänne talven keskelle, Aachenissa kun alkaa olla jo kesä.

Oletteko muuten ikinä huomanneet, että mustelmat pahenevat lennon aikana? Minulla on jostakin syystä asuntoni kivilattia ollut viimeisen siivoojan käynnin jälkeen todella liukas, ja äkkiliikkeisenä ihmisenä liukastuin keittiössä perjantai-iltana kopauttaen leukani pöydänkulmaan. Tätä ei tietty olisi tapahtunut, ellen olisi hiippaillut liukkaissa villasukissa ja yrittänyt liukastuessani tarrata ruokapöydän syrjästä kiinni, mikä oli virheliike. 

Eipä se ollut kuin pieni kopsahdus, pieni mustelma, mutta lennon jälkeen sunnuntaina oli puoli leukaa pikimustana. Hiukan sai käyttää maalarin kykyjään, että sai sitä edes hiukan peittoon, pakko kun oli naamaansa näyttää päivän kokouksissa ruudun kautta.

Olen muuten aiemminkin huomannut tämän mustelmien tummumisen lennon aikana. Kerran olin lähdössä Roomasta tutkijakokouksesta, ja hyvästelin kentällä tutkijoitani, kun eräs ranskalainen tutkijalääkärini halusi myös toivottaa hyvää matkaa. Luulin hänen ensin vaan kättelevän, mutta hän nykäisikin minut lähemmäksi poskipusuille. 

Pitkä mies, ja minä en ensin huomannut aikeita, joten hänen leukansa kopsahti keskelle kulmakarvaani. Eikä siinä mitään, mutta lennolla huomasin, että sen kulmakarvan alla olevaan silmään oli kehittynyt maailman mahtavin, poskipäälle saakka valunut musta silmä.

Seuraavana päivänä piti mennä toimistolle, ja siellä riitti leukailua asian takia, sillä eihän niin mustaa "luumua" millään saanut peitettyä. Onneksi silmä ei kuitenkaan ollut muurautunut mitenkään umpeen, se vaan oli niin mustanpuhuva.

* PA+++:sta voit lukea lisää täältä.