maanantai 13. maaliskuuta 2023

Niitänäitä

Postilaatikkooni tupsahtivat tilaamani kirjeäänestyspaperit. Nyt kun vaan tietäisi, ketä äänestää... Netistä löytyvistä vaalikoneista ei oikein löydy mieleistä ehdokasta. Huomasin listoilla myös omituisia "puolueita", tai mitä ovatkaan. Myös vähän "erikoisempia" ehdokkaita.


Monilla ehdokkailla näyttää olevan ohjelmassaan jokin luonnonsuojeluteema, eikä se varmaan sinällään huono olekaan. Tosin painottaisin mielelläni joitain muita(kin) juttuja. Etsintä siis jatkuu, ja sitten tarvitsen vielä postimerkin tuohon kuoreen.

Postimerkistä tulikin mieleen posti, tai oikeammin kuriiripalveluiden toiminta täällä. Jos tilaat paketin, sitä ei välttämättä tuoda ovelle, vaikkahan odottaisit koko päivän kotona sitä. Nyt on muutaman kerran käynyt niin, että paketti on viety milloin minnekin lähellä olevaan liikkeeseen tai kerran jopa lähellä olevaan laihdutusklinikkaan. Kyllähän ne sitten sieltä ovat löytyneet, mutta eiväthän ne mitään pakettipisteitä ole!

Tuo klinikka  on aika iso, ja kävin kyselemässä pakettiani väärältä tiskiltä sieltä. Vastaus oli jopa kiukkuinen. Onneksi tajusin, että toisella puolella porraskäytävää oli toinen tiski, ja siellähän se oli. 


Täällä on jo kevät suhteellisen pitkällä, vaikka viime viikolla hiukan tupruttikin lunta ja räntää. Se kuitenkin suli pian pois. Kampuksen nurmikentillä ovat päivänkakkarantapaiset kukkineet jo monta viikkoa ja tuossa puistossa on krookuksia. odotan kauppoihin tuoretta parsaa ja karhunlaukkaa...






Paikallisten herkkukauppojen, suklaapuotien ja kahviloiden näyteikkunat vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Heti kun karnevaalit olivat ohi, alkaa näköjään pääsiäisen odotus.

Miten paljon näillä liikkeillä on oikein rekvisiittaa varastoissaan? Ei kai tuo kaikki ikkunoihin laitettu ole syötävääkään? Sitä ihmettelen.

Kauniita nuo ikkunat ovat kyllä katsella.

7 kommenttia:

  1. No posti voi toimittaa paketteja vaikka mihin. Vuosia sitten tilasin meille kasvihuoneen ja ihmettelimme kun sitä ei sovittuna päivänä kuulunut mökillemme. Soitin postiin ja kyselin asiasta ja virkailija kertoi sen kyllä lähteneen jakeluauton mukana liikkeelle meille päin. Tuli ilta eikä kasvaria kuulunut. Lähdimme kiertelemään läheisille mökeille, mutta ei näkynyt missään. Ajattelimme nimittäin että jos ovat erehtyneet mökistä, vaikka selvä osoite olikin annettu. Kuljettuamme useammassa mökissä menimme vielä yhden pihamaalle. Tuo mökki on noin puolen kilometrin päässä omastamme. Siellähän kasvaripakettimme lojuikin heidän nurmikollaan! Itse saimme sen sitten nostaa autoon ja viedä omalle mökillemme, vaikka perille kuljetuksestakin oli maksettu.

    VastaaPoista
  2. Huvittavaa huomata, että sielläkin postiin ei voi oikein luottaa. Ihanan pitkällä kevät siellä, kun on krookuksiakin.Minulla on myös vaikeuksia siinä, ketä äänestäisin. Vihaan sitä, että puolueet nyt hehkuttaa luonnonsuojelua, vaikka sitä olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Tästä hyvänä esimerkkinä Vihreät.

    VastaaPoista
  3. Kollektiivinen vastaus... :) Kyllä POSTIIN (=DHL) voi luottaa - hyvinkin - mutta nämä muut kuljetuspalvelut, kuten Hermes. DHL sentään jättää postilaatikkoon paperisen lapun, jossa kerrotaan, jos paketti on viety tuohon lähi-Paketshoppiin noudettavaksi. Joskus kyllä näin käy siinäkin tapauksessa, että olisin ollut kotona sitä pakettia odottamassa.

    Esimerkiksi Hermes vaan laittaa viestin s-postiin, että paketti on "Jardin L:ssä" tms. Kesti vähän aikaa, ennen kuin tajusin, että Jardin L on hyvin pieni naistenvaateliike tuossa vähän matkan päässä. Enpä nyt ihan ensihätiin olisi sitä pakettia sieltä ruvennut etsimään.

    VastaaPoista
  4. Äänestin jo. Vaalikone on leikittelyä. Se antoi minulle tulokseksi kaksi puoluetta, joita en edes aikonutkaan äänestää. Vaalipiirini ehdokkaista tunnen vain yhden mieleisestäni puolueesta ja äänestin häntä. Vuosikymmenien kuluessa minut on siirretty jo kolmanteen vaalipiiriin pysyvästi poissaolevien rekisterissä. Äänestän periaatteesta. Jokainen ääni lasketaan.Tämä oli nyt toinen kerta, kun ei tarvinnut matkustaa maan ääriin äänestyspaikalle. Mahtavaa! Postimerkki maksaa 3,50 €. Halvaksi tulee äänestäminen, ja saamme päällepäätteeksi hauskan tapaamisen suomalaisten tuttujen kanssa. Ensin äänestetään jonkun kotona ja sitten mennään ravintolaan syömään ja rupattelemaan.

    VastaaPoista
  5. Postimaksu on 3,70€.

    VastaaPoista
  6. Kiitos, nyt pitäisi vaan löytää se ehdokas ja postimerkkikauppa. Myydäänköhän noissa DHL:n Paketshop -kioskeissa postimerkkejä?

    VastaaPoista
  7. Piti vielä sanoa, että kuulostaa kivalta tuo teidän "vaalitapaaminen". Minä en tunne täällä ketään suomalaisia.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!