keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Muslimit ja islam

On oikeastaan kasittamatonta tama "vaino" muslimeita vastaan. Veikkaan, etta enemman rikoksia tapahtuu ns. lansimaissa kuin sharian lakia noudattavissa maissa.

Shariaa ehdotettiin noudatettavaksi Suomessakin, niilta osin, kun se ei aiheuta konfliktia maan voimassaolevan lain kanssa. Minun mielestani se olisi ollut erittain hyva asia. Kun ei olisi ollut ristiriitaa maan omien lakien kanssa, niin mika olisi ollut ongelma? Fiksu ihminen ymmartaa taman kylla.

Minusta tama myos suojaisi maan alkuperaista vaestoa ja vahentaisi rikollisuuttta.

Mita tulee muslimeihin, taytyy heita muutenkin kunnioittaa. Inkvisition aikoina, tai siis enne sita, moni tarkea asiakirja oli jo kaannetty arabiaksi. Fanaattisen kirjojen polttamisen jalkeen kristitytkin tajusivat, etta kulttuurin sailyttamisen kannalta oli hyva asia kaantaa ne uudelleen Euroopassa ymmarretylle kielelle.

Koskaan emme saa tietaa, miten paljon KULTTUURIA havisi sille tielleen.

Yksi asia, mika tulee mieleen 9/11 jalkeen on se, etta media noteerasi nuorten naisten lisaantyneen huivin kayton.

Kukaan ei ajattele, etta se johtuisi siita, etta nama naiset, hijbia kayttaen, protestoisivat terrorismia vastaan kertoen, etta nain paljon heita on ihan tavallisia ihmisia, jotka eivat tahdo pahaa kenellekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!