Minulla oli MBA-kussitoveri, joka sattui olemaan eraan seurakunnan toimitusjohtaja (tata nimitysta kaiketi kaytetaan, koska han ei ollut pappismiehia). Han aina sanoi, etta hanta hammastyttaa, kuinka kirkko ei jahtaa niita 99:aa laumasta eksynytta, vaan keskittyy siihen yhteen, joka jo on kiltisti aitauksessa. Nain raamatullista vertausta han kaytti.
Kirkko on huonosti jalkautunut tavallisen vaeston pariin. Siksi olinkin hammastynyt, kun luin iltapaivalehdista, etta tanaan, 11.11.11, monien tahtoessa vihille juuri tana paivana, Hensingin seurakunta oli paattanyt jarjestaa drive-in - vihkiaisia jossain parkkihallissa. Minusta tama on loistava idea, ja ilmeisimmin se on ollut suosittukin. Luulen, etta isojen ja kaavamaisten kirkkohaiden ollessa muodissa, tarvitaan myos muita vaihtoehtoja, jotka kenties antavat tapahtumalle paljon persoonallisemman luonteen jaaden ikuisesti ihmisten mieleen.
Minun lapsuudessani synnyinpaikkakunnallani oli onneksi sellaisia pappeja, jotka ymmarsivat esimerkiksi nuorten tarpeet hyvin. Ellei (siis KUN ei) teini-ikaisia kiinnostanut istua sunnuntaiaamuisin ikuisuuksia kestavassa jumalanpalveluksessa veisaamassa vanhuslauman keskella, oli nuorille keskiviikkoiltaisin ns. "varttikirkko". Ja vartin se vaan kestikin. Enempaa ei tarvinnutkaan.
Vielakin ihmettelen, etta miksi siella pitaisi sunnuntaisin istua niin kauan, kun kerran tama vartin sitsi veti pienella paikkakunnalla porukkaa arki-iltana aika paljon.
Mina en tieda, mita kirkon nuorisotyo on tana paivana, mutta kuulemani perusteella sita voisi kylla markkinoida ja parantaa. Synnyinkaupungissani on ns. Teetupa, paikka jonne voi menna iltaa viettamaan. Tai jonne voi tulla omista iltariennoistaan tapaamaan muita. Yksi ehto toki oli; sinne ei tietenkaan saanut tulla paihtyneena.
Nain yliopistokaupunkilaisen nakokulmasta opiskelijat ovat varsin oivallinen "markkinoinnin kohderyhma" (tama voisi kylla olla ihan ilman noita lainausmerkkejakin), joskin heilla omiakin rientoja on yllin kyllin.
Miksi eivat seurakunnat voisi sponsoroida opiskelijoita (jotka aina valittavat rahanpuutteestaan) esim. jarjestamalla yhteisia kokkausiltoja/nyyttikesteja (jossa kirkko jarjestaisi tilat ja osallistuisi raaka-ainekustannuksiin)? Kokkaaminen ja ruoka ylipaataan ovat kuitenkin muotijuttuja tanapaivana.
Tiedan, etta kotitalousneuvonnassa jarjestetaan ruokakursseja tassakin kaupungissa. Ne ovat todella suosittuja, maksulla katetaan vain raaka-aineet. Tassa olisi hyva vinkki yhteistyolle.
Ei sen toiminnan tarvitse olla evankeliumin tuputtamista, vaan pikemminkin seurakunnan toimintojen "arkipaivaistamista" sopimaan paremmin keskivertoihmisen elamaan. Nain kynnys sailya seurakunnan jasenena olisi matalampi kuin se nykyaan on.
Mina esimerkiksi erosin kirkosta, kun en katsonut, etta nykyisella asuinpaikkakunnallani se maksun maara tuo mitaan lisaarvoa omaan elamaani. Ei kai se ole maksuista kiinni, paaseeko "taivaaseen" vai ei. Minun "uskoni" on mita se on, korutonta, ja yksinkertaista.
Kirkko puhukoon jasenilleen/toivotuille jasenille heidan omalla kielellaan.
Blogi terveydestä, terveellisestä ruoasta, kosmetiikasta, luontaistuotteista ja yleensä maailmanmenosta aikuisen naisen silmin nähtynä. Kaksi kierrosta syövän sairastelua värittää elämääni ja kolmas jäi pysyväksi riesaksi. Arkielämän psykologiaa ja johtajuuttakin saatetaan blogissa sivuta. Taustaltani olen pitkän linjan lääketutkimusammattilainen, ja ruodin postauksissa mm. kosmetiikan ja luontaistuotteiden ainesosia ja tehoa omien käyttökokemusten ohella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!