Laaketieteessa korostetaan, etta kehon happamuus pitaa aina mitata veresta. Nyt on kuitenkin noussut asiasta muitakin mielipiteita, ja syljen ja virtsan mittaamista esimerkiksi tallaisilla ns. lakmuspapereilla suositaan. Naista ristiriitaisista mielipiteista johtuen innostuin kokeilemaan. Eika tuo mittapaperirulla montaa euroa maksanut.
Mittauksen voi tehda aamuisin ja iltaisin, ennen ruokailua, ja kaksi tuntia ruokailun jalkeen. Sita ei kuitenkaan kannata tehda kehoa rasittavan liikunnan jalkeen, jolloin lihakset ovat jokatapauksessa "maitohapoilla".
Veden pH on neutraali, eli 7 (+25C). Tata happamammat aineet ovat tuon luvun alla, ja emaksisemmat sen paalla. Kuten tuosta kuvasta selviaa, sylkinayte on hiukan happaman puolella. Syljen happamuuden keskiarvo on noin 7,2 ja virtsan noin 6 (Guyton, Arthur C. Textbook of Medical Physiology, 8th ed., pp. 331, 340, 711.). Narastysongelmaisilla voi - ainakin refluksiongelmaisilla - sylki olla todella emaksista, silla mahanesteitten kohotessa kurkkuun suu vettyy, ja valmistautuu neutraloimaan happaman nesteen.
Talla tavalla voi todeta itse, miten ateriasi vaikuttavat happamuuteesi. Sanotaan, etta mita emaksisempi kehosi on, sen terveempi olo on. Stressi ja uupumus lisaavat myos eraan teorian mukaan happamuutta, ja tama suosii hiivoja, bakteereita ja sienikasvustoja kehossa, ja nama taas yllapitavat happamuutta.
Liian hapan elimisto myos kerryttaa ylipainoa etenkin vyotarolle mm. lisaamalla makeanhimoa. Aineenvaihdunnan ongelmatkin tulevat samaa tieta.
Muistutan viela tassa, etta kehon happamuuden saatelyyn vaikuttavat monet seikat, esimerkiksi hengityksella on siina iso osuus. Tassa en kuitenkaan ala pitaa luentoa niista asioista, vaan jokainen, jota kiinnostaa asian tutkiminen lapikotaisin, hankkikoon kirjastosta anatomian ja fysiologian oppaan, ja lukekoon sen ajatuksella lapi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!