Opetuspäivän iloa

En muista olenko maininnut, että aloitin viime kuussa suomen kielen opetuksen maahanmuuttajille.  Joka tapauksessa olen todennut sen olevan kivaa puuhaa.

minulla on muodollinen opettajan pätevyys, mutta vähän päälle parikymppisenä aloin epäillä että onko minusta siihen kuitenkaan. Mitä nyt sitten jo ihan nuorena olen tehnyt englanninopettajan sijaisuuksia, koska olin kyseisen henkilön suosikkioppilas.

Minusta on ilahduttavaa nähdä näitten maahanmuuttajien into opetella suomen kieltä. Kirjoittamisessa ongelmia tuottavia ovat varsinkin kaksoiskonsonantit, mutta into on todellakin kova oppia! Sanoja kumitetaan vihoista pois ja kirjoitetaan uudelleen tarkastaen, onko opettaja samaa mieltä.

Minä tulen oppitunnilla niin hyville mielin itsekin.

Oppijaporukka on varsin heterogeenistä; on venäläisiä, jotka yleensä oppivat helposti, koska ovat jo kertaalleen oppineet lukemaan ja kirjoittamaan. Kyrillisten kirjainten käyttäjille ei näytä olevan kovin vaikeaa oppia suomen kieltä. Keskikategoriassa on sitten mm. turkkilaisia, vietnamilaisia, thaimaalaisia ja ylipäätään kauempaa idästä tulleita. He ovat innokkaita oppimaan ja iloitsevat saavutuksistaan.

Mutta nämä somalit! Lempioppilaani! Vaikka heistä osa ei edes osaa kirjoittaa tai lukea omalla kielellään. Voi sitä onnistumisen iloa, kun heitä opettaa! Ilo on molemminpuolinen!

Tämä kaikki on vapaaehtoistyötä, ja tällä hetkellä tuntuu että se on kovin, kovin palkitsevaa. Jos lukijoitani tämä toiminta kiinnostaa, niin tähän linkkiin on hyvä tutustua.