Wanhanajan kaupassa

Kuinka moni muistaa sen ajan kun kaupoista haettiin maito ja kerma omalla hinkillä? Minä muistan sen ajan hyvinkin, vaikkakkin olin aika pieni ja maitopussien aikakausi on se, joka on piirtynyt selvemmin muistikuviin.

Sen ajan "valintamyymälä", josta sai miltei mitä tahansa.

Tuore maito ja kerma mitattiin asiakkaan hinkkiin, eikä mitään muitakaan ruokatarvikkeita pahemmin ollut valmiiksi pakattuina saatavilla. Tonnikalaa käärittiin vahapaperikääreeseen kun se oli otettu todella isosta säilykepurkista. Paketti punnittiin ja maksu suoritettiin tietty painon mukaan. Jauhelihan sai paikan päällä jauhettuna ja leikkeleet siivutettiin myös asiakkaan silmien edessä.

Maitoa, kermaa ja voita haimme meijeristä me, jotka emme asuneet maalaistalossa, jossa näitä ruoka-aineita sai omasta takaa. 

Meijerissä piti käydä etenkin sellaisina aamuina, kun eivät kaupat olleet auki. Meijeri oli muistaakseni auki sunnuntaisinkin aamulla muutaman tunnin, ja sinne piti joskus kipaista polkupyörällä hinkin kanssa hakemaan kahvikermat iltapäiväkahville ja sunnuntain päivällisen jälkiruoille. Jonoa oli yleensä jonkin verran, koska kylmäkalusteita ei 60-luvulla vielä monessakaan talossa ollut (meillä oli jääkaappi, mutta myös kaksi kylmäkellaria oli käytössä edelleen) ja koska meijeri tosiaan oli auki vain lyhyen aikaa, joten sinne piti mennä suurinpiirtein jo kukonlaulun aikaan.

Nykyään katselen kaupungeissa niitä paikkoja, jossa ennenvanhaan on sijainnut kivijalkakauppoja, joista sai päivittäin käytettyjä elintarvikkeita, kuten juuri maito ja leipä. Minun kulmillani on kaksi leipomoa pienine myymälöineen, mutta sellaista pientä kauppaa ei ole, josta saisi hinkkiin haettua käsittelemätöntä maitoa päivittäin.

Kioski josta sai limpparia ja tikkareita.

Muistan myös sen ajan kioskit. Niistä sai tikkareita ja limsaa. Limsa ei ollut niin suurissa pulloissa kuin nykyään, ja kaikki karkitkin olivat todella pienissä pusseissa verrattuna nykyisiin. Oli punaisia ja vihreitä pyöreitä ja litteitä tikkareita, vanhanajan nekkuja ja sellaisia pyöreitä karkkimassatikkareita, joita me kutsuimme moukuiksi. Irtokarkit maksoivat neljännespennin tai puoli penniä kappale. Jos oli penni rahaa niin kaverin kanssa saatiin molemmille karkit.

 Grilleistä ja hampurilaisista ei ollut silloin tietoakaan, mutta muistan kuitenkin yhden nakkikioskin, josta joskus haettiin höyrynakkeja.

Joskus ajattelen noita tyhjiä ja asunnoiksi muutettuja kivijalkakauppoja katsellessani, että olisi se mukava aamulla koiraa ulkoiluttaessa hakea hinkillä maitoa päivän tarpeisiin, ostaa kirnuvoita ja saada samasta paikasta jonkin pienleipomon uunituore leipä mukaansa. Mutta aika entinen  - se tuskin enää palaa.