Mokailun syvin olemus

Luin salilla saunassa lehteä, jossa oli analysoitu sanallasanoen noloa asiaa, eli mokailua. Mielenkiintoinen asia sinänsä ainakin suomalaisille, sillä Suomessa eletään hiukan samanlaisessa kasvojen menettämisen pelon kulttuurissa kuin monet aasialaiset kansat.

Mokailua voisi myös kutsua epäonnistumiseksi, vaikka ne kaksi sanaa eivät olekaan ihan yksi yhteen. Yhteistä kuitenkin on se, että molemmat ovat negatiivissävytteinen tulos jostakin hankeesta. Kun asian kirjoittaa auki tällä tavalla, se kuulostaa vähemmän tuomitsevalta. Onhan sentään rohkaistuttu yrittämään jotakin. Joissain yritteliäisyyttä arvostavissa maissa on vaan plussaa, että olet tehnyt kerran konkurssin. SEN jälkeen vasta osaat hoitaa liiketoimintaasi.

Voiko oppimista tapahtua ilman epäonnistumista? Saako yleensä epäonnistua? Missä sitten saa epäonnistua, jos jossakin on tähän lupa? Arvaan jo vastauksen. Jos nouset ensimmäistä kertaa vesisuksille ja kaadut ennenkuin olet päässyt kunnolla edes veden pinnalle, mokailu on odotettavaa, eikä kukaan hämmästy vaan kannustaa yrittämään uudelleen.

Töissä tai opinnoissa taas ei kukaan halua epäonnistua. Tässä on tietty dilemma, sillä tällä asenteella ei ainakaan kasvateta luovuutta ja uuden kehittelyä. Virheistä toki täytyy ottaa myös opikseen.

Tästä asiasta puhuimme viikonloppuna entisen työkaverini kanssa muistellessamme, miten mukava työyhteisö meillä joskus oli. Täynnä luovaa hulluutta, sanoisin, mutta kyseessä olikin uutta kehittävä tutkimusosasto. Ideat olivat välillä hyvinkin villejä ja toimet sen mukaisia, mutta kaikilla oli myös hauskaa.

Uuden luominen ja "thinking out of the box" vaatii riskinottoa ja hyväksyvän ilmapiirin, jossa kuunnellaan hullujakin ideoita ja parhaimmassa tapauksessa niitä kehitetään yhdessä eteenpäin. Ellei koleile kaikenlaista, kangistuu helposti omaan olemiseensa ja työyhteisöstäkin tulee näin varsin luutunut ja puuduttava. Luovan ihmisen on hyvä välillä kompuroida ja muistaa, että monen maailmanhistorian suuren keksinnön taustalla on jonkinlainen epäonnistuminen, joka on hyödynnetty oikealla tavalla.

Opiskeluaikana oli hiukan sama meininki. Ystäväni ja opiskelukaverini oli aika railakas kokeilemaan kaikkea, mitä mieleen juolahti. Minä tietysti olin mukana. Toppuuttelemassa. Vaikka se välillä yhteistä säheltämistä olikin.

Ystäväni motto oli, että jos tulee jostakin morkkis, niin se lähtee kyllä, kun hankkii uuden morkkiksen. Just niin. No, lopputulema oli se, että meistä molemmista tuli tavallaan luovan työn tekijöitä, jotka tunnetaan oman maan rajojen ulkopuolellakin, mutta samalla alalla emme tosin ole (huhhei ja onneksi!). Emmekä kumpikaan jääneet sille opiskelemallemme alallekaan.

Niin että kaikkien hullujen ajatusten pyörittely päässä on suotavaa ja jopa kannattavaa, olen sitä mieltä.