lauantai 4. helmikuuta 2023

Âme Pure

Tämä merkki - Âme Pure - on vilahdellut viimeisen vuoden aikana vähän joka paikassa, ja kun huomasin Douglasilla olevan myynnissä tällaisia usean merkin naamion kokoelmapakkauksia, piti sellainenkin hankkia testiin. Olen ajatellut hiukan ryhdistäytyä kasvonaamioiden käytössä, nimittäin...

Douglas tilaukseen siis sujahti mukaan paketti näitä Âme Pure -merkkisiä yksittäispakattuja naamioita. Lähempi tarkastelu osoitti, että itse asiassa kaksi pakettia pitää aina sekoittaa yhteen. Onneksi luin ohjeen. Ehdinkin jo hiukan ihmetellä, että miten lirua tavaraa on noissa vihreissä paketeissa, kun taas noissa muissa on nesteen sijasta jauhetta.


Itse asiassa pakkauksessa oli neljä nestemäistä hyaluronihappopohjaista pussia. Nesteessä on myös mm. glyseriiniä, hunajauutetta, niasiinia, arbutiinia, kosteuttavaa sorbitolia ja ihoa kirkastavaa C-vitamiinia. Tämä neste sekoitetaan toisen pussin jauheeseen ja seos levitetään kasvoille, jossa se muuttuu 10-15 minuutin vaikutusaikana mm. nesteen sisältämän algiinin avulla kumimaiseksi laataksi, jonka saa vetämällä pois.


Jauhepusseja on pakkauksessa neljä erilaista. Kaikissa on perusainesosana piimaa (pii), maissitärkkelys, silica, kalsiumsulfaatti ja pektiini. Tehoaineet eroavat hiukan.

GOOD TO GLOW - kosteuttava kultamaski, joka sisältää tehoaineina hyaluronihappoa, glysiiniä, hiivauutetta, kultaa, kofeiinia, E-vitamiinia ja antioksidanttista rypäleensiemenpulveria.

RELAXING LAVENDER TREAT - naamio, joka rauhoittaa ja kosteuttaa ja sisältää tehoaineina hyaluronihappoa, glysiiniä, hiivauutetta, kofeiinia, rauhoittavaa bisabololia, lakritsiuutetta ja laventeliöljyä.

SILVER REPAIRING - korjaava naamio, joka sisältää tehoaineina hyaluronihappoa, hiivauutetta, glysiiniä, kofeiinia, hopeaa, maitohappofermenttiä ja aaloeta.

ROSE CRUSH - ruusunlehtimaski, joka sisältää tehoaineina hyaluronihappoa, glysiiniä, hiivauutetta, dekstraania, C-vitamiinia, ruusunlehtiä ja ruusuöljyä (Rosa rugosa). Täältä voit lukea muuten mielenkiintoisen artikkelin ruusun käytöstä esim. kosmetiikassa ja lääkinnässä.

Kivoja naamioita ja hyviä aineksia! Ensin ajattelin, että kaksi pussia yhteen naamioon on aika paljon volyymillisesti, mutta tarkoitus on levittää seosta todella paksu kerros kasvoille, joten kyllä se kaikki menee! 

Âme Pure on merkki, josta itsessään löytyi aika vähän tietoa. Firman suomalaisilla nettisivuilla kuitenkin korostetaan nimenomaan tehokkaiden ainesosien käyttöä tuotteissa.

Merkkiä myyvät myös Suomessa esim. Notino, Cocopanda, Lyko ja tietty merkin oma nettikauppa.

2 kommenttia:

  1. Onpa mielenkiintoisia, en ole tällaisista kuullutkaan. Sait sen verran kiinnostumaan, et ainakin toi hyaluronihappoversio. Sehän on ihan kuin olis kasvohoidossa, siellä usein pistetään noita kumimaisesti revittäviä naamiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kaikissa noissahan on runsaasti hyaluronihappoa. Noita saa myös yksittäispakattuna (siis 1 pussi nestettä + 1 pussi jauhetta, naamiotyypin mukaan), joskin tuo kokoelmapakkaus tulee halvemmaksi. Äkkiä katsoen alin hinta löytyy Lykolta kummassakin tapauksessa.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!