lauantai 3. toukokuuta 2014

Liikuntapäiväkirja - 38 viikkoa takana

Nyt ei ole niinkään paljoa kerrottavaa, sillä maanantai meni niinkuin meni kampaajalla ja kosmetologilla ja vapunpäivänä olin kyläilemässä. Jäljelle jääneet kolme päivää vedettiin vähintään tunnin aerobisella plus sekalaisilla lihaskuntoliikkeillä, joihin meni kaiketi vähintään puoli tuntia per kerta. Ei siis mitenkään huono viikko!

Alkuvuodesta olisin kivettynyt kauhusta jos olisin ajatellutkin tunnin aerobista (pyörällä)! Nyt sitten vielä kovensin vastusta, joten reisissä ja takamuksessa tuntuu, samoin kuin painopakan lisäys reisiprässissä. Mutta hyvä, jospa ensi viikolla tekisi tunnin aerobisen lisäksi ainakin kaksi kertaa koko ohjelman läpi.

Illalliseksi esimerkiksi kevyttä luomumisokeittoa extra-merilevällä. En käytä jodioitua suolaa, joten jodilisä pitää saada vaikkapa merilevästä. Tämän jälkeen on olo hiukan kuin olisi saunavihdan popsinut :)
 Lupailin jossain välissä kevättä ahkerille lukijoille/kommentoijille jotakin ylläriä. Koska ainakin Eekku tuntuu vierailevan täällä usein, ja kommentoivankin, arvelen, että allaoleva kesäpastellisetti voisi olla ihan kiva pikapalkinto. Eekku, laitathan yhteystietosi minulle, joa paletin haluat! S-postiosoite löytyy etusivulta.



Vielä löytyy kätköistäni avaamatonta ja tuoretta kosmetiikkaa, jota arvotaan pikkuhiljaa pois...


3 kommenttia:

  1. Oi että ihana ylläri ja kaunis paletti ,kiitos tuhannesti
    Laitan sulle sähkäriä

    VastaaPoista
  2. Vastasitpa nopsaan :) Meili kenkkuili, eli saat ehkä nolla tai 10 vastausta minulta - mutta pääasia on, että sain osoitteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saanu yhtään vastausta,mut kiva että sait osoitteen =)

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!