maanantai 26. toukokuuta 2014

Pientä sekoilua postin ja kuriirin kanssa

Onpas ollut omituinen päivä. Tilasin Ascot-hattuun pohjan ainekset UK:sta viime viikon alussa ja yleensä paketit sieltä tulevat nopsaan. Tämän paketin piti siis mennä suoraan Helsinkiin hatuntekijälleni, mutta kuinkas ollakaan, vilkaisin hiukan tarkemmin postitusvahvistusta ja huomasin, että paketti onkin tulossa minulle.

Hirveä hässäkkä, koska hatuntekijä on opiskelija ja oppilaitoksessa olikin yhtäkkiä ilmoitettu, että keskiviikosta lukien siellä on suursiivous, joten siellä voi tehdä omia töitään vain maanantaina ja tiistaina.

No, brittiläisestä tarvikeliikkeestä pahoiteltiin kovin ja kerrottiin, että lähettävät kuriirilla uuden satsin samaa tavaraa ja oikeaan osoitteeseen. Minun sitten vaan pitäisi kieltäytyä ottamasta vastaan se toinen paketti, jolloin se palautuu lähettäjälle.

Vihreä lierikangas on itse asiassa vähemmän kimaltava ja kauniimpi luonnossa.  Kupu tulee tuosta luonnonvalkoisesta, ei-kimaltavasta kankaasta. Mallailin siihen hiukan sulkia ja litistyneitä kangaskukkia.

Helpommin sanottu kuin tehty. Postin mukana tuli yksi pakettikortti, jossa ei kerrottu lähettäjää tai lähetysmaata. Puolen päivän jälkeen kävi ovella sitten DHL, jonka oletin tuovan ulkomailta tilatut sandaalini, mutta ei, siinä paketissa olivat nämä sinamay-kankaat.

Postissa hämmästyin vielä enemmän kun paketti oli niin kevyt. Autoon päästyäni avasin paketin ja huomasin siellä olevan myös sinamay-kankaita. Hatuntekijä oli odotellut kuriiria kotonaan ja lähettänyt minulle muutaman tekstarin. Soitin ja kerroin molempien pakettien olevan nyt sitten minulla.

No, lyhennän hiukan stooria ja sain siis paketin Matkahuollon pikakuljetuksena Helsingin jakelupisteeseen ja toivon, että hattumaakari on ehtinyt hakea sen ennen sulkemisaikaa.

Muutaman kirpakan sanan laitoin tarvikefirmalle! 20 euroa ja risat maksoi reissu Helsinkiin, enemmän kuin itse kankaat.

Kaiken kukkuraksi minulle oli tullut tänään toinenkin paketti eräältä postimyyntifirmalta, jonka tilauksen juuri viime viikolla sain. Tämä tilaus on sen kopio. En ymmärrä, miksi ovat lähettäneet sen nyt sitten kahdesti!

Huominen sitten taitaakin mennä näitten pakettien palautusta järjestellessä. Grr...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!