lauantai 22. elokuuta 2015

5:2 dieetin muut sovellukset

Suoraansanoen,en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että Michael Mosleyn lanseeraamalla 5:2 -dieetillä voisi olla muutakin  sovellusta kuin laihdutus. Emma Cook The Guardianista ajatteli asiaa pidemmälle.



Mielenkiintoista. Tässä linkki hänen artikkeleihinsa, jotka ovat aika mielenkiintoisia. Ajattelin jatkossa hiukan kirjoitella laajemmin tästä 5:2 -jutusta  - eikä välttis ollenkaan laihdutuksen kantilta, vaan siitä, miten se soveltuu myös muuhun elämänlaadun parantamiseen.

Periaatteessa sitä on käytetty työelämässäkin. Noh, ja Raamatussahan Jumala käytti hiukan tiukempaa taktiikkaa, joka oli 6:1, eli lepopäivä piti olla.

Nykyisin lepopäiviä pitäisi olla  kaksi, mutta kuka niitä oikeasti pitää? Vai pitäisikö lepopäiviä pitää ollenkaan?

Voin kuitenkin sanoa, että nykyään monissa firmoissa tehdään ns. pimeää työtä esimerkiksi yt-neuvottelujen jälkeen, eli odotellessa ns. rakennemuutosta ja sitä, kun vanhoja työntekijöitä ei enää ole velvollisuus ottaa takaisin (eikä uusia voi palkata), töihin jääneille annetaan käsky olla tekemättä ylitöitä (jota he kuitenkin ainakin asiantuntijaorganisaatioissa tekevät, sillä hommat on määrä hoitaa määräpäivään mennessä).

5:2 on ajatus, jota oikeasti voi soveltaa loputtomiin ja parantaa sillä elämänlaatuaan. Kerronpa myöhemmin, miten!

Mukavata viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!