sunnuntai 16. elokuuta 2015

Liikuntapäiväkirja - 64 viikkoa takana

Tässä taas kahden viikon tunnuttukset, julkisesti, että itsekin oikein saan nolostua omasta laiskuudestani.

Salilla on ollut aikamoisia muutoksia poissaoloni aikana, on tullut uusia ohjelmia, virtuaalitunteja ja uusia laitteita, jotka vaikuttavat kiinnostavilta. Ja minä olen edelleen rakastunut siihen suuresti inhoamaani kuntopyörään, miten mielikuvituksetonta.

Toissa viikolla kävin kahtena päivänä polkemassa tunnin (intoa piisaa niin pitkään kun on lukemista nokan ededssä), ja tällä viikolla kahteen otteeseen sama ja kolmantena päivänä lähinnä kainaloitten alapuolisia lihasryhmiä treenasin epämääräisellä ohjelmalla, mutta laitteilla sentään. Ei kovinkaan kehuttava suoritus. Huomaan kuitenkin, että kunto on pysynyt jokseenkin hyvänä, eli liki samalla vastuksella mennään niin laitteissa kuin pyörälläkin.

Viikon knoppi: Luin erään tutkimuksen, jossa sanottiin, että jos antioksidantteja syö purkista, kehon oma puolustussysteemi vapaita radikaaleja vastaan vaimenee, koska keho saa aineet ulkopuolelta. Tämä ei kuitenkaan ole pysyvä juttu, vaan puolustussysteemi alkaa taas toimia, kun ravintolisät lopettaa. Eli periaatteessa antioksidanttien syönti ei olisi siis muuta kuin rahan menoa, jos todellakin näin on.

Mitä mieltä ovat lukijani?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!