sunnuntai 14. elokuuta 2016

Lontoon parhaat luomukosmetiikkapaikat

Kaikki siis yhden ketjun kattojen alla. Olen tainnut ennenkin puhua Whole Foods Marketista, joka on Teksasin Austinista peräisin oleva ketju, ja siis jo vuosia sitten rantautunut tuonne Britteihinkin. Itse lippulaivamyymälä Austinissa on sitä kokoluokkaa, että siellä olen viettänyt ihan kevyesti päivän ruoan, kosmetiikan ja viinien kanssa.


Ensimmäinen myymälä avattiin  - olisiko ollut jo kymmenkunta vuotta sitten Kensington High Streetille (tube: Kensington High Street, siitä ulos ja oikealle, pieni kävelymatka ja myymälä oin siis oikealla puolella katua). Klikkaa kuvat suuremmiksi.

Herkkua jos jonkinmoista, ja mainittakoon, että ylimmässä kerroksessa on ravintoloita (joista en osaa sanoa mitään), mutta katutasossa viiniosaston ja leikkeleiden välissä on baari, jossa voit ostaa juotavaksi jotakin viiniosastolta, kävellä kassan kautta ja palata takaisin pullosi kanssa maistelemaan ostostasi herkullisten leikkeleiden ja juustojen kanssa (ei korkkausmaksua).

Alakerrassa on sitten kosmetiikkaharrastajien paratiisi, eli hyllytölkulla eri merkkejä ja kosmetiikan lisäksi myös hygieniatuotteita ym. Päätän tämän postauksen kuvakavalkadiin, enkä osaa sanoa, onko kaikki kuvissa oleva kosmetiikka sertifioitua, mutta katsokaapa itse, jos tunnistatte merkkejä. Sieltä löytyy myös homeopaattisia valmisteita yms., ja vilahtaapa yhdessä kuvassa rivi Pandan lakujakin.



















Vain pienen osan kuvanneena, voisin väittää, ettei juuri mistään löydy saman katon alta yhtä paljon valinnanvaraa. Tämä siis Kensington High Streetiltä!

3 kommenttia:

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!