Syksyinen sellerikeitto

Minun lapsuudessani syötiin joka päivä aamiaisen lisäksi kaksi lämmintä ateriaa, ja ne olivat arkena klo 11 ja 18. Kaikki, siis koko perhe, istuttiin saman pöydän ääreen, ja ellei syönyt, aterialle piti kuitenkin osallistua. Isäkin tuli töistä kotiin syömään.

Sunnuntaisin lounas oli yleensä hiukan "parempi" ja se syötiin monasti salin puolella, ja hiukan myöhemmin, eli kello 14. Joskus myös käytiin koko perheen voimin ravintolassa syömässä. 

Illallinen oli vastaavasti sitten sunnuntaisin kevyempi, ja se saattoi olla esimerkiksi keittoa, täytetty munakas tai vaikka vain mannapuuroa ja marjoja.

Tästä tulikin mieleen tehdä tänään kasviskeittoa. Nyt ovat juurekset parhaimmillaan, ja päätin tehdä mukulasellerisoppaa lämmittämään syksyisen koleaa iltaa.

Mukulasellerisoppa (ainakin 4 annosta, alkuruokana ainakin tuplasti tämän verran)

1 iso sellerin mukula

2 isoa sipulia

1 omena, voi laittaa jopa kaksi

kasvislientä

2-3 dl kermaa (riippuen vähän siitä, millaista kermaa käytät)

oliiviöljyä

jauhettua valkopippuria (+ suolaa)

Kuori ja silppua sipulit ja kuullota ne oliiviöljyssä. Kuori ja pilko selleri ja keitä palat kasvisliemessä. Lisää kuullotettu sipuli ja kuoritun omenan palat ja keitä kaikki pehmeiksi.

Soseuta sauvasekoittimella ja lisää kerma ja kasvislientä keittomaisen juoksevan koostumuksen aikaansaamiseksi. Kuumenna (älä enää anna kiehua), mausta ja tarjoa. Keiton päälle muuten sopisi varmaan erinomaisesti uunissa rapeaksi paistettu, murusteltu pekoni, mutta niitä minulla ei nyt ollut.

Omena antaa keitolle hiukan makeutta, ja kaiken kaikkiaan tämä soppa sopii penninvenyttäjälle hyvin. Vinkki: Soseuta keittoon vain puolet kiinteistä aineista ja säästä lopuista tehty sosemuusi vaikka paistetun kalan tai lihan lisukkeeksi.

*****

Olen monta kertaa miettinyt, että syövätkö nykyään enää perheet yhdessä? Laitetaanko kodeissa enää (yhdessä) ruokaa, vai eletäänkö eineksillä ja puolivalmisteilla?

Minun lapsuudenkodissani ei juurikaan valmisruokaa näkynyt, mitä nyt sitten ehkä mökillä saatettiin haluta päästä helpommalla. Tosin sielläkin pöhisi savustuspönttö miltei yötäpäivää, ja kalat sinne pyydettiin itse. Ei tarvittu mitään eineksiä.

Mitään nirsoilua ei ruoan kanssa suvaittu, ja kaikkea piti maistaa, mutta ei ollut pakko syödä. Sinänsä hyvä systeemi, sillä minulla oli aina ongelmia liharuokien kanssa. Esimerkiksi kyljyksiä en voi edelleenkään sietää, enkä aikuisiässä niitä todellakaan itse kokkaa. Mutta siis maistettava oli. Silloin lapsena.

Tästä johtuen varmaan inhoan edelleen kaikenlaista nirsoilua. Hyvänä esimerkkinä oli eräs tapaus kerran, kun silloisessa kodissani olleelle remppaporukalle tarjosin lounaaksi lihamureketta, keitettyjä perunoita ja kastiketta + salaattia.

Remppaporukassa ollut nuorimies pelkäsi kuollakseen, että ruoassa olisi sipulia. Kerroin, että lihamurekkeessa sitä on, mutta ei muissa lisukkeissa. Herra päätyi sitten syömään vain pelkkiä perunoita sipulinpelossaan. Hohhoijaa.

Eräs entinen opiskelukaverini nirsoili aikoinaan toden teolla ja ilmoitti olevansa allerginen muistaakseni 23 eri ruoka-aineelle. Näitä oli mm. näkyvä kananmuna ruoissa. Jos se ei näkynyt, niin hän ei saanut mitään oireita.

Muistan, kun hän oli erään Intianreissuni jälkeen kauhuissaan, kun laitoin kookoscurrya. Kookosmaitoa kun ei missään tapauksessa voinut laittaa suolaisiin ruokiin. Tähän perään tuli dramaattista yököttelyä 😂...

Samainen kaverini sittemmin on oppinut syömään yhtä sun toista, ja on tulossa tänne parin viikon päästä. Ilmoitin, että menemme Maastrichtiin, josta olen löytänyt indonesialaisen rijsttafel-paikan. Hän odottaa tuota ruokaa nyt innolla. Ilman yököttelyä.