tiistai 31. lokakuuta 2017

Tiistaiaamun turinoita - kvartaalitalous ja sen vaikutukset elämään

Eilen maanantaina oli todella vastahakoinen olo lähteä töihin. Tämä johtui siitä, että koko kuukauden olen lähestulkoon asustanut toimistolla. Meillä on oikeus tehdä hommia kotonakin, mutta menneinä vuosina ollessani vapaa lääkekehityskonsultti, olen tehnyt sitä ihan tarpeeksi paljon ja pidän toimistotyöstä ja muiden ihmisten joukossa olemisesta. Se pääseminen aamulla ulos tuosta ovesta vaan tuntuu olevan aina yhtä hankalaa.

Sinänsä voin tosin kehua firmaa, jossa olen töissä. Kukin voi tulla ja mennä töihin ja töistä silloin, kun haluaa, ellei ole kokouksia tai muita tilanteita, jolloin paikallaoloa pidetään välttämättömänä. Minä arvostan sitä suuresti.

Lääkekehityksen kaari on kuitenkin niin pitkä, että kvartaalitalous ei sovi siihen, mutta siinä elämme  - ihan joka firmassa alasta riippumatta, eikä se näytä muuksi muuttuvan.


Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaisen kvartaalin loppu ja varsinkin Q4 ovat yhtä hullunmyllyä. Nyt olen tehnyt ylitöitä siinä määrässä, että olisin voinut pitää pari päivää vapaata, mutta tahti sen kun kiristyy, enkä olemalla pois halua saada joitakin muita ihmisiä ongelmiin/kiukkuiseksi. Tiedän kyllä kuitenkin, että kukaan ei ole korvaaamaton, mutta usein homma ei etene, elleivät kaikki palaset ole kohdallaan.

Näkyykö kvartaalitalous stressaavan paljon keenkään muun hommissa? Onko kanssasisaria tässä suhteessa? Olisi lohdullista tietää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!