perjantai 17. marraskuuta 2017

Microblading

Huomasin taannoin, että kulmakarvoissani on kestopigmentointi alkanut vähän kulahtaa ja punertaa. Olen jo jonkin aikaa miettinyt laitattavani sen uudelleen, sillä olen aikoinani ensinkin nyppinyt hiukan liikaa kulmiani, ja sitten kilpirauhasen vajaatoiminta on vienyt niistäkin osan (kilpirauhasen vajaatoimintahan on naisilla ikääntyessä suhteellisen yleistä, ja monasti yksi ensimerkesitä on kulmakarvojen harveneminen, varsinkin sieltä loppupäästä).

Vielä on pigmenttiä jäljellä, mutta sekin on muuttunut punertavaksi.

Suomessa käydessäni olin sitten miettinyt asian jo valmiiksi ja ajattelinkin ottaa ns. microblading-kulmat, joilla on helppo korjailla haalistunutta kestopigmentointia.

Kyseessä oli 2-3 tunnin urakka, jossa kulmat ensin piirretään asiakkaan silmän- ja kasvonmuotoihin sopiviksi, ja tässä tapauksessa oli myös tarkoitus häivyttää allejäävää vanhaa kestopigmentointia.

Kun rajat on hahmoteltu ja tarkistettu symmetrisyys toisen kulman kanssa, asiakas hyväksyy kulmien tulevan muodon. Sen jälkeen ihoon piirretään terällä rajat (tässä vaiheessa ei vielä lisätä puudutetta koska iho saattaa turvota ja muoto mennä sen myötä mönkään), joita sitten ryhdytään täyttämään karvamaisilla viilloilla (tässä vaiheessa puudute). Haavoihin tietty menee pigmenttiä, ihan kuten kestopigmentoinneissakin.

Kun "karvat" on piirretty, laitetaan koko komeuteen varjostus eri sävyllä. Se tapahtuu tökkimällä ihoa terällä ja täyttämällä "karvojen" välejä. Tulos näyttää tältä.

Kuva on otettu heti microbladingin jälkeen ja iho vielä punottaa ja on turvoksissakin hiukan.

Muutaman ensimmäisen viikon aikana väri vaalenee noin 20%. Siksi pigmentoinnin asettuessa tälle täytyy tehdä vahvistus noin 4-5 viikon kuluttua. Laskin, että joulun aikoihin siis laitetaan omiin kulmiini vahvistus, kun taas olen Suomessa.

Aika luonnollinen lopputulos, vaikka tässä vaiheessa näytänkin vielä hiukan Frida Kahlolta! Nyt vielä kulmia täytyy voidella pari kertaa päivässä, ja sitten ruvet alkavat pikkuhiljaa irrota itsekseen.

Koko toimitus tietty sattuu hiukan. Vielä pahempana tietty pidin terän aiheuttavaa raapivaa ääntä kun se leikkasi ihoa. Yäks!

Onko joku muukin kokeillut tätä?

7 kommenttia:

  1. Tuli jo kylmät väreet pelkästä lukemisesta :D Itselläni on kaksi tatuointia, niin jo niiden valmistuminen oli yhtä tuskaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se kipu niikään mitään, kun tietää, että se loppuu (särkevät kulmat ovat kyllä hiukan vieläkin, tiistaina nämä vasta laitettiin), mutta tosiaan se terän leikkausääni Huh.

      Poista
  2. Korvatulpat ja kuulokkeista kovaäänistä musaa soimaan niin voisi onnistuakin :) Tosin mua kammottaa jo kosmetologin tekemä kulmakarvojen nyppiminen. Sattuu niin kamalasti, kun joku muu tekee sen kun ei tiedä, milloin nyppäistään. Itse nyppimällä ei tunnu juuri miltään. Mutta olisihan tuo aika siistiä, instakulmat aina valmiina ja meikkaamatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tuo muutos kyllä entiseen verrattuna aikamoinen, vaikka tuo ylempi aika huono kuva onkin :)

      Poista
  3. Onko sinun mahdollista laittaa uutta postausta siitä, miltä kulmakarvat lopulta näyttävät ihon parannuttua? Vaikka ennen-jälkeen kuvien kanssa, niin näkee eron kunnolla. Taidat olla ainoa bloggaaja, jolla on uskaltautunut kyseiseen, aika hurjalta vaikuttavaan operaatioon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki! Käyn laitattamassa vahvistukset 22.12. Sen jälkeen voi postailla.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!