keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Hyvät kynnet ja millä siihen (ehkä) päästään

Minulla on todella vahvat ja paksut hiukset, mutta kynsien kanssa on ongelmia, koska ne liuskoittuvat ja murtuilevat. Entinen työkaverini taas kärsi ohuista hiuksista, mutta hänellä oli aina todella pitkät ja kauniit (ja myös aina kauniisti lakatut) kynnet. Kateus oli "kauhia" 💭

Pitkällisen ja omakohtaisen tutkimuksen jälkeen olen hyvällä menestyksellä käyttänyt Nailtiquesin kynsilakkoja. Tämä ei ole mikään maksettu mainos, myyjät jokainen löytänee esim. eBaysta. Huomatkaa, että tuotteiden käyttöohjeita kannattaa seurata tarkkaan!




Nailtiquesin (ja myöskin oman kokemukseni mukaan) pitää välttää kynsien liikaa kovettumista. Myöskään Nailtiquesin omasta valikoimasta ei saa käyttää turhan stydiä valmistetta, ellei ole ohjeitten mukaa kokeillut muita ensin.


Väärinkäytöstäkin tiedän jotakin. Paljonkin. Jos et noudata ohjeita niin kynnet ovat edelleen hauraat, erittäin lohkeilevat, katkeilevat.

Erittäin ärsyttävää, eikö vaan?

Kynnet vaativat hoitoa ja kumma kyllä myös   - vaikka ne kuollutta materiaalia ovatkin - myös kosteutta ja rasvaa. Ainakin minun kuivat kynteni tykkäävät kuvissa olevasta kosteudesta ja rasvasta. Ei tämä kuitenkaan varmaan se ainoa onneen vievä tie ole.

Millaiset kynnet (ja hiukset) sinulla on, ja miten hoidat niitä?

1 kommentti:

  1. Ohuet on, sekä hiukset että kynnet :) Kynsiä "hoidan" pitämällä ne mahdollisimman lyhyinä, tukkaan laitan sen verran hoitoainetta ettei ihan sähköisenä lentele. En voi sanoa että harmittaisi ainakaan enää tässä iässä. Ohut tukka ei ole ehkä kaunis, mutta helppo se on, kuivuu nopeasti eikä mene takkuun. t.. EevaE

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!