Niitänäitä (ja villasukkia)

Eilen oli jo miltei kesäinen keli, mutta tänään ilma on taas kylmennyt, valitettavasti. Kävin eilen sen verran ulkona, että menin fysioterapiaan ja tulin sieltä takaisin. 

Sain aika hyviä jumppaohjeita, mutta sen parin tunnin vääntämisen jälkeen alaselkä on ollut selkeästi jäykempi ja kipeämpi. Tilannetta ei paranna se, että yöksi käyttämäni kipulääke on totaalisesti loppu tämän seudun apteekeista, ja tukkuunkin sitä saapuu vasta parin viikon päästä (ja tietty oma varastoni loppui jo jokin aika sitten). Toisaalta pitäisi päästä pois näiden kipulääkkeiden käytöstä, mutta sekin on hankalaa. Pyysin lähetettä akupunktioon ja se luvattiinkin, mutta sekin kestää, ennen kuin se voidaan aloittaa.

Ekaa kertaa elämässäni kärsin jalkojen palelusta. Nytkin on kahdet villasukat jaloissa päällekkäin. Täällä on lattiat osin parkettia, osin laattaa ja marmoria, mutta talon rakennusaikoina (1980-luku, oletettavasti) ei liene ollut puhettakaan lattialämmityksestä, joten ainakin keittiön lattia on vähäsen kylmä. Mietin, miten sitä joskus pärjäsi Lontoossa, jossa meillä kokolattiamattojen poistamisen jälkeen oli lautalattiat, joiden alla oli pelkkä maa, eli lautapalkkien välistä tuuli mennen tullen.

Voi olla, että tämä palelu osin johtuu neuropatiastakin, jota on vielä lääkkeiden vaikutuksen jälkitiloissa jäljellä. Välillä koivet ovat kuin kalikat. Onneksi villasukat on keksitty.

Tässä liikunnan uudelleen aloittamisen huumassa tosiaan hankin itselleni  - en aktiivisuusranneketta, vaan aktiivisuussormuksen, eli Ouran. Se on ollut minulla nyt tammikuusta lähtien, ja tuskin vielä eds tiedän, mitä kaikkea se sisältää. Ainakin se muistuttelee tasaiseen tahtiin pitkin päivää liikkumaan hiukan, jos sen työn tohinassa, kuten tavallista, unohdan. 

Lisäksi se on usein huolissaan nukkumisestani 😎. Rupesipa se jopa yhtenä yönä kello neljän aikaan lukemaan minulle iltasatua, kun olin hereillä ja (erittäin huonon) tapani mukaan aloin hypistellä puhelintani! Kuuntelin sitä näköjään 19 minuuttia (ks. ylläoleva kuva), kunnes sain sen hädissäni räpisteltyä pois päältä siinä pelossa, että erittäin hyväuninen avokkini herää (siitä huolimatta, että hän tosin tuskin heräisi, vaikka seinät sortuisivat ympäriltä).

Hyvä vehje, kunhan aloitan liikkumisen ja opin sen kaikki temput. Rumahan se kyllä tosin sormessa on kuin mikä. Valitsin kiiltävän mustan, mutta eivät ne muut saatavilla olevat värit (mattamusta, hopea, kulta) olisi kai sormessa sen kummemmalta näyttäneet.

Kynnet ne rehottavat ja niitä saisi olla ihan tuskastumiseen asti leikkaamassa ja viilaamassa!

Nyt vaan odottelemaan kesää ja koipien & alaselän paranemista!

Oikein mukavaa viikonvaihdetta!