tiistai 5. joulukuuta 2023

Kosmetiikkasälää - miniarvioita

Katsastetaanpa taas muutama kosmetiikkatuote, joita olen mutustellut jo jonkin aikaa (paitsi yhtä näistä...). Mukana on niin hyviä, keskinkertaisia kuin huonoja.

Tämän korealaisen FarmStay-merkkisen käsivoiteen hankin jo jokin aika sitten. Tämän I am Real Fruit -voiteen pitäisi ainakin pakkauksen ja nimen mukaan tuoksua banaanilta. Minun nenääni se ei sitä juurikaan tee, enemmänkin siinä on jokin jopa hiukan vastenmielinen "kemiallinen" tuoksu. Vähän kuin haistelisi biojäteastiaa.

Eikä se oikein toimi käsivoiteenakaan kunnolla. Kyllä, se imeytyy ihoon helposti, mutta vaikka se välittömästi tuntuukin kosteuttavan ja pehmentävän, saat kymmenen minuutin päästä olla laittamassa sitä uudelleen.

Tarjosin tuubia täällä olleelle vieraalleni, ja hän vahvisti oman kokemuksensa. Ei jatkoon!


Tätä kasvovettä en kuunaan olisi poiminut apteekkimyymälän hyllystä itse. Koko brändin nimi - Med Frei Öl - on mielessäni niin mielenkiinnoton kuin ikinä vaan voi olla.

Itse asiassa ostin tämän kun olin keväällä kuumeessa ja mahataudissa ja piti saada apteekista parasetamolia ja kuumemittari. Kotiinkuljetuksella nämä olisivat tehneet naurettavat vajaa neljä euroa, niin ajattelin ostaa jotakin muutakin, ja ostin tämän.

Sinä se sitten nökötti kuukausitolkulla laatikossani kunnespäätin kokeilla. 

Kasvovesi on huokosia puhdistava, ja siinä on varsin lyhyt INCI-lista, eli mm. glyseriiniä, alhokolia, pantenolia ja hamamelista. Ei ehkä kuivimmalle iholle, mutta minun ihoani se ei kuivattanut ollenkaan liikaa. Kuivaihoinen ystäväni testasi tämän myös ja ihan hyväksi molemmat sen tuomitsemme. Eikä maksanut muistaakseni paljoa.


Tämä Mediheal N.M.F Intensive Hydrating Toner on peräisin iHerbistä (ja on siellä muuten tarjouksessa juuri nyt, 12,65 eur / 165 ml:n pullo). Brändi on korealainen.

Siinä on luonnollisia kosteuttavia aineuta (<- N.M.F, Natural Moisturizing Factors), kuten betaiinia, kosteutta sitovaa valkohytykkä-sientä (Tremella fuciformis), glyseriiniä, sokerivaahterauutetta, hydrogenoitua risiiniöljyä, rohtoruttojuurta, ruusuvettä (Rosa centifolia), rauhoittavaa allantoiinia, hyaluronihappoa, peptidejä ja adenosiinia.

Tämä on mielestäni oikein pätevä hoitovesi, ostaisin uudelleen.


Sitten päivän kymppi: Viime viikolla Baborin yllärikassista putkahtanut Clean Formance -sarjan Awakening Eye Cream.

Jostain kumman syystä tulkitsin nämä vihreät tuubit hyllyissä tuolla tehtaanmyymälässä käydessäni nuoren ja epäpuhtaan ihon tuotteiksi sivuuttaen ne kokonaan.

Mutta ei, tuotelinja onkin Baborin clean beauty -tuotelinja. 


Itse voide on hennon vihertävää - niin vihertävää, että yhtenä aamuna luulin jo hajamielisyyksissäni truutanneeni samassa yllärikassissa olleesta kaoliininaamiotuubista sormelleni (vaikka se naamio on tottapuhuen ihan saman väristä kuin tämä).

Vaan ei. Kun tämän voiteen taputteli silmiensä ympäryksille huolella, se tosiaan kirkasti kummasti (optisesti) ihoaluetta, ja häivytti turhan punoitukset sun muut aika mukavasti piiloon. Ihan mukava uusi tuttavuus. Varsinkin meikin alle hyvä kosteuttaja, jonka päällä ei meikki rullaa, tässä kun ei ole liukastavia silikoneja.

Tästä silmänympärysvoiteesta ja sen ainesosista olikin jo juttua tässä aiemmassa postauksessa. Voisin ostaa uudelleenkin, jahka tämä on käytetty.

Oliko näissä jotakin sinua kiinnostavaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!