lauantai 9. joulukuuta 2023

Viikonlopun ruokavinkki: Fenkolikeitto

Mitäpä sitä muuta tarvitsisi koleina ja pimeinä syksyiltoina kuin kuumaa keittoa! Tällä kertaa se tehdään fenkolista, joka on mielestäni aivan liian aliarvostettu vihannes. Moni sanoo, ettei osaa oikein käyttää sitä, mutta tästäpä on sitten hyvä aloittaa sillä tämä hienoisen aniksenmakuinen kasvis hautuu ihanan pehmeän makuiseksi siinä sipulin kera.

Ja kun minä puhun aniksen mausta, en todellakaan tarkoita mitään anispastillin tai -karkin makua. Tämä on aivan omaa luokkaansa. Tämä on myös aika edullista ruokaa, tämä noin puolen kilon fenkoli maksoi täällä hiukan yli kolme euroa ja pari sipulia (n. 200 g) maksoi hiukan yli euron.


Fenkolikeitto

1 iso fenkoli
2 sipulia
oliiviöljyä
kasvislientä
kermaa
suolaa, jauhettua valkopippuria
(valkosipulia)

Ohje on hyvin yksinkertainen. Aloitan aina keittojen teon kuorimalla ja silppuamalla sipulin. Sipulisilpun kuullotan oliiviöljyssä (varo palamista, sipuli ei saa ruskistua!).

Lisään seokseen silputun fenkolin ja pyörittelen silppua kattilan pohjalla, kunnes silppu pehmenee. Lisää kasvisliemi (tähän satsiin meni noin 0,5-0,7 l, mutta mittaa se sopivaksi halutun paksuuden aikaansaamiseksi). Kiehauta ja lisää kermaa (tämäkin sopivasti, ehkä noin 2 dl, makutottumuksista riippuen. Joku tykkää juoksevammasta ja kermaisemmasta keitosta, joku taas paksummasta ja vähemmän kermaisesta.

Älä enää keitä, ainoastaan kuumenna kerman lisäämisen jälkeen.


Soseuta sauvasekoittimella sileäksi.

Voit myös käyttää kookoskermaa (tai kaurakermaa), jos haluat vegaanisen sopan. Tarkista maku ja (mausta) + tarjoile!


Normaalisti en laita tähän keittoon valkosipulia, mutta nyt oli kaksi ostosta, joita teki mieli hulauttaa soppaan hiukan ikäänkuin kokeilun vuoksi. Ja kun sanon hiukan, niin se on tosiaan vain hiukan. Korostamaan makua, sillä mikään ei saa kävellä fenkolin hienon maun yli.

Tuota mustaa valkosipulia ei saa muutenkaan törsätä ylettömästi vaaleisiin ruokiin, sillä se tekee ruoan ikävän harmaaksi (löytyipäs muuten mielenkiintoinen nettisaitti, ks. linkki edellä, kaikki mahdollinen valkosipulista). Itse asiassa juuri tuo musta valkosipuli tuki fenkolin makua hyvin, mutta kuten sanottu, annostuksen pitää olla todella pieni, eli vajaa hyppysellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!