perjantai 15. joulukuuta 2023

Millainen olisi joulupöytäni, jos poimisin eri maista ne parhaimmat?

Ette kyllä usko, että olen monta viikkoa kuolannut erästä niin peribrittiläistä kuin irlantilaistakin jouluruokaa. 

Erään ystäväni vävy, Leighton, "doing the honours".

Tämä liittyy perinteiseen joulukalkkunaan, josta en niinkään pidä, mutta se täyte, stuffing! Dublinissa oli työpaikalla joululounas, jonka kokit annostelivat lautaselle kysyen aina, että saako olla myös sitä stuffingia. Minä olisin jättänyt sen kalkkunan ottamatta ja syönyt vain sitä täytettä. Sille kun löytäisikin hyvän reseptin, mutta se tietty vaatisi myös sen kalkkunan, jonka mehuissa se maustuu.

Sekin tietty riippuu siitä, miten se on tehty. Lontoon-aikoina en muista siihen niinkään ihastuneeni. 

Kalkkuna itsessään oli aina kuivakkaa, ja jo muutaman päivän päästä joulupäivästä ne tähteet tulivat jo korvista ulos.

Jouluvanukkaan liekitys on tarkkaa puuhaa!

Toinen Brittein saarilta tuleva juttu, josta tykkään on jouluvanukas - siis jos se on hyvin tehty. Vaihtoehto sille on englantilainen hedelmäkakku. Hiukan samanlaisia kumpikin, eikä niitä paljoa syö, kun ne ovat niin tuhtia tavaraa.


Nämä Terrys's Chocolate Oranget liittyvät myös lapsuusmuistoihini. Niitä oli jouluna. Mahtaako näitä saada Suomesta?

Aachenin joulutorilta Katschhof-aukiolta.

Täällä Saksassa kivoja ovat tietysti joulumarkkinat, ihan kuten Sveitsissä ja Alankomaissa. Tosin en jaksa enää niistäkään niin innostua.

Niissä myydään glühweiniä ja lebkucheneita, joista en pidä kummistakaan, enkä lebkucheneita muistuttavista Aachenin printeneistä. Glögiin ja sen kululaisjuomiin tuli syvä vastenmielisyys iloisina opiskeluaikoina, ja lebkucheneihin myöhemmin työelämässä, kun sain niitä saksalaiselta työkaveriltani ison laatikon, ja niitä syötiin vielä seuraavan vuoden syyskuussakin.

Tuntuu, että täällä Saksassa jouluna syödään mm. juustofondueta tai raclettea, ja mikäs siinä, se maistui kyllä Sveitsissäkin, ja Suomessa minulla onkin niin raclettepannu kuin fonduepata, joten se voisi olla yksi vaihtoehto jouluruoaksi - pitkästä aikaa!

Raclettepannun ylätasollahan "kuuluisi" grillata lihaa, mutta kevennän aina sen verran, että lihan sijasta on rarjolla erilaisia pilkottuja, oliiviöljyllä siveltyjä kasviksia, joita on mukava grillailla sulaneen juuston lisukkeeksi.

Suomalaista jouluruokaakaan en kyllä väheksy, joskin livekala voidaan jättää pois listoilta. Varasinkin viikon päästä perjantaiksi ravintolasta joululounaan, kun olen silloin Turussa. Kinkku, sillit ja lanttulaatikko kyllä maistuvat.

Edit: Tuli vielä mieleen vanhanajan sillisalaatti, ja etenkin venäläinen silli, jota tarjottiin lapsuuteni joulupöydässä. Voisikin sitä harkita tänä vuonna joulupöytään! Täällä kuva sen asettelusta ja ohje, linkki toiseen blogiin. Tykkään!

Jälkkäriksi tietystikin Viktorian kiisseli, Maltanriisi tai niin peribrittiläinen trifle. Viimeksimainittu on helppo tehdäkin.

Mitä sinä aiot syödä jouluna?

Hämmentyneen näköisiä joulupukkileivoksia paikallisen leipomokahvilan ikkunassa.

2 kommenttia:

  1. Hei, näitä Terrys's Chocolate Orangeja sai ainakin jossain vaiheessa tässä ennen joulua Normal-myymälästä. Minäkin muistan nuo lapsuudestani, silloin niitä ostettiin Ruotsin puolelta Haaparannalta, asuimme lähellä rajaa niin tuli useamman kerran vuodessa käytyä.
    Mukavaa joulua Dzinni, kiva lukea blogiasi : )
    t. Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, kiitos vinkistä, pitääpä käydä tsekkaamassa Normal nyt kun olen Suomessa lomailemassa!

      Kiitos ja mukavaa joulua itsellesikin!

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!