perjantai 4. tammikuuta 2019

Päivän kynsivinkki

Ostin joskus Sveitsissä asuessani BeYu-merkkisen, satiininhohtoisen kynsilakan, joka on kauniin hennon vaaleanpunainen. Sävyn nimi-/koodilappu on irronnut, joten sitä en osaa sanoa, mutta kaunis sävy se on. Jotenkin vaan vierastin tätä lakkaa siksi, että siitä ei tullut kiiltävä lopputulos, vaan himmeän kiiltävä sellainen. Ihan kuin olisi tuhrinut lakkauksen jo ennenkuin se on ehtinyt kuivua. Nyt tuo lakkapullo kuitenkin kiinnitti katseeni laatikossani, ja ajattelin kokeilla sitä uudelleen.




Kynsinauhat jäivät hiukan tuhruisiksi kun pimeydessä kynsiään lakkaa (eikä löydä korjauskynää ensihätiin), mutta ne tuhrut kyllä kuluvat nopeasti pois, eivätkä tällä värillä ole kovin hyvin edes havaittavissa. Satiininomainen kiilto näkyy kynsillä kauniisti.

Yleensä vahvistan kynsien kärjet esimerkiksi glitterilakalla vasta sitten, kun kärjet alkavat kulua. Nyt kuitenkin tein sen heti, ja lakaksi valikoitui Isadora Holographic Nails, sävy 887 Champagne.



Glitteriä ei tarvita ensialkuun vahvaa kerrosta. Sitä voi sitten lisätä, kun kynsien kärkien lakkaus osoittaa kulumisen merkkejä.

Tästä kombosta tuli oikeastaan aika hienostuneen näköinen, vai mitä? Kunhan nuo kynsinauhat siistiytyvät...

3 kommenttia:

  1. Tää on hyvä vinkki,mulla ei kynsilakka kestä päivääkään,joten tuo glitterlakan lisäily kärkiin sopii mulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytän tätä kikkaa usein, koska monasti jo päivä lakkauksesta ja kynsien kärjet näyttävät siltä, kuin olisi liikuttu nelinkontin.

      Poista
    2. Tää on niin totta;) todellakin!

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!