maanantai 21. lokakuuta 2013

Gluteeni

Olen aiemminkin kirjoittanut gluteenista ja tässä hiukan lisää. Gluteenia löytyy viljoista, eli tarkemmin sanottuna se on vehnän, ohran ja rukiin sitkoaine. Viimeisimmät tutkimukset antavat aihetta epäilyille siitä, että ravinnon gluteeni linkkautuu moniin autoimmuunisairauksiin (ei yksinomaan keliakiaan), kuten esimerkiksi psoriasikseen, artriittiin ja vaikkapa yleiseen väsymykseen. Yhteys on helppo todeta, jos oireet poistuvat kun kuukaudeksi jätetään pois gluteenipitoiset ruoka-aineet.

On myös olemassa vehnän ja rukiin risteytys, triticale, jota gluteeniherkät joutuvat myös välttämään ruokavaliossaan.

Gluteenia voi olla piilossa monessa ruoka-aineessa. Rodale listaa muutamia näistä.

Kaupoissa myydään erilaisia vähärasvaisia tai jopa rasvattomia spraytuotteita (leivontaspray), joita käytetään vuokien yms. voiteluun niin, ettei ruoka tarttuisi niihin. Näitä markkinoidaan vähäkalorisina vaihtoehtoina. Ne kuitenkin saattavat sisältää gluteenia eräänä tarttumista estävänä aineena. Kannattaa siis niiden sijasta käyttää esim. voita tai lasipullohin pakattuja öljyjä, sillä ruoka-aerosolipurkit saattavat olla hormonihäiritsijä bisfenoli-A:lla vuorattuja.

Sushipalat lautasellasi tai jotkut aasialaiset ruoat, joissa on surimia, tai jotakin muuta rapujäljitelmää. Niissä on todennäköisesti vehnägluteenia. Samaten vehnägluteenia saatetaan käyttää soijakastikkeen sakeuttamisaineena. Kannattaa siis tarkistaa, mistä sushissa käytetty kala on peräisin. Jos epäilee soijakastikkeessa olevan gluteenia, kannattaa pyytää tamarisoijaa, joka on gluteeniton vaihtoehto. Jos sushia syö usein, kannattaa täältä ladata itselleen taskuoppaan, jonka avulla voi valita ekologisimmat ja puhtaimmat kalavaihtoehdot lautasellesi.

Lisäravinteet, joiden etiketissä mainitaan tärkkelys (starch) tai muunneltu tärkkelys (modified food starch) eräänä ainesosana. Tärkkelys saattaa olla gluteenipitoista, joten kysy asiasta valmistajalta.

Joissain salaatinkastikkeissa saatetaan käyttää sakeutusaineena vehnä-/ohra-/ruispohjaisia aineita.

Kuivatut hedelmät ja pähkinät on saatettu valmistaa tehtaissa, joissa samoilla välineillä valmistetaan muitakin tuotteita, joten gluteenikontaminaatio saattaa tapahtua jossakin vaiheessa.

Sinapissa on usein käytetty jauhoja, joten kannattaa tarkistaa ainesosalista tai vaihtaa suosiolla dijon-sinappiin.

Maustetut jogurtit sisältävät usein viljapohjaisia sakeuttamis- ja stabilointiaineita. "Luonnolliset" makuaineet saattavat olla osin viljaperäisiä siirappeja.

Karkeissa, kuten lakritsassa, suklaassa ja monissa muissa suosituissa makeisissa saattaa olla gluteenia.

Valmiiden liemiaineiden ja muiden senkaltaisten tuotteiden ainesosalista kannattaa myös aina tarkistaa gluteenipitoisen tärkkelyksen varalta.

Tuli vaan mieleen tämä aihe tänään kun sorruin ostamaan kaksi vehnäsämpylää... Huomenna taas gluteenittomuuden ruotuun!

9 kommenttia:

  1. Kas kun nyt juuri kirjoitat gluteenista... eilenillalla kiistelimme siitä miehen kanssa. Mies oli sitä mieltä, että karppajat nimenomaan käyttävät gluteenia ja karppileivät sisältävät sitä runsaasti, koska se on proteiinia. Minulla taas oli se käsitys, että karppaajat välttävät sitä, mutta itse asiassa en ollut varma liittyykö välttäminen kuitenkaan suoraan karppauksen ideologiaan. - Entä muuten seitan, se taitaa olla gluteenia välttävien mielestä oikea myrkkypommi?

    VastaaPoista
  2. Tyylipuhtaat karppaajat syövät mahdollisimman aitoa ja luonnonmukaista ruokaa, paljon kasviksia (500 g vähintään päivässä), ei mitään "leiväkkeitä" tai muita korviketuotteita (kuten margariini esimerkiksi). Onhan niitäkin, jotka noita karppileipiä ostavat, olen itsekin ihan uteliaisuudesta maistanut. Noissa leivissä sitä on lisätty kaiketi taikinan sitkon aikaansaamiseksi.

    Seitan tosiaan taitaa olla aikalailla pelkkää gluteenia :)

    VastaaPoista
  3. Minusta tuntuu etten edelleenkään ymmärrä, mistä karppauksessa on kysymys... silloin kun se tuli "muotiin" tai yleisön tietoisuuteen niin että naistenlehdet ym paljon kirjoittelivat, tuli se käsitys että siinä vähennetään kaikki hiilihydraatit minimiin. Lehdissä haastateltiin ihmisiä, jotka söivät enimmäkseen lihaa ja rasvaa. Eikö kasviksissa kuitenkin ole isot määrät hiilihydraatteja...

    VastaaPoista
  4. Ne hiilihydraatit otetaankin juuri kasviksista, jolloin verensokeri pysyy tasaisena. Viljatuotteet ja sokeri nostavat verensokeria rajusti, jolloin seuraa insuliinin (eli "varastohormonin") erittymistä, jonka johdosta verensokeri taas laskee rysäyksellä ja siitä seuraa nälkä. Syömiskierre on valmis. Tässä asia noinniinkuin yksinkertaistettuna.

    VastaaPoista
  5. Kyseessä siis EI nimenomaan OLE vanhanajan Atkins!

    VastaaPoista
  6. Täällä ja siihen liittyvällä keskustelupalstalla on paljon asiaa karppauksesta:

    http://karppaus.info/wiki/index.php?title=Etusivu

    VastaaPoista
  7. Vielä: Parempi olisi tietty käyttää sanaa HIILIHYDRAATTITIETOINEN, koska ne hiilihydraatit, mitä syödään, ovat ravinteikkaita, eikä siis esim. ravinneköyhää sokeria.

    VastaaPoista
  8. Ok, kiitos selvityksestä... eli selvin periaattellinen ero virallisiin ravitsemussuosituksiin on oikeastaan kaiken viljan välttäminen.

    VastaaPoista
  9. Niin, kaiken, jossa on ravinneköyhiä hiilihydraatteja.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!