lauantai 26. lokakuuta 2013

Hätähousujen low carb Red Velvet Cupcakes

Koska itsekin tykkään nopeasti valmistuvista ja matalahiilihydraattisista ruoista, niin laitetaanpa tähän hätähousun versio punaisesta samettikakusta. Siis punaiset samettimuffinit, elikääs kuppikakut.

Nämä ovat todellista terveysruokaa, sillä punajuuren sisältämät betalaiinit tukevat immuunipuolustusta ja toimivat antioksidantteina. Kaakao taas British Medical Journalin mukaan liitetään alentuneeseen sydäntautiriskiin, aivoinfarktin riskiin ja pienentyneeseen riskiin saada diabetes. Suklaassa on myös ainesosia, jotka buustaavat serotoniinin ja endorfiinien (mielihyvähormonien) määrää aivoissa. Suklaassa on myös piristävää teobromiinia (joka on muuten erityisen myrkyllistä koirille). Munissa ja mantelijauhoissa on elimistölle hyvää proteiinia ja öljystä ja manteleista saa myös hyviä rasvahappoja.



Punaiset samettimuffinit (n. 12 kpl)

260 g raakaa, kuorineen raastettua punajuurta (pese ne kuitenkin ensin)
2 munaa
1 tl vaniljauutetta
hyppysellinen merisuolaa
150 g jauhetttua mantelia/mantelijauhetta
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
3-4 rkl ruokaöljyä (esim. makadamia, saksanpähkinä, tai sulatettua voita)
1 dl juoksevaa hunajaa tai vastaava määrä makeutusainetta tai vaahterasiirappia
1 tl leivinjauhetta tai soodaa

Lämmitä uuni 180 C. Lado pellille muffinssivuoat. Kaada ainekset tehosekoittimeen ja anna niiden vatkaantua sileäksi taikinaksi. Jaa taikina 12 muffinssivuokaan ja paista uunissa n. 45 minuuttia tai kunnes kakku tikulla tarkistettuna on kypsä.

Anna muffinsien jäähtyä ja tee aiemmin postatun Red Velvet -kakun ohjeella kuorrutus niille (ohje muuten sama, mutta sokerin sijasta käytetään vastaava määrä pulverimaista makeutusainetta). Koristele halutessasi siivilöimällä päälle hiukan tummaa kaakaojauhoa tms.

3 kommenttia:

  1. Ihanaa superfoodia, punajuurta käytetään ihan liian vähän, vaikka taitaa se olla nyt hiukan nousevassa suosiossa....mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  2. Punajuuren käytöstä tulee aina auttamatta jonkinlainen sotku. Viime aikoina olen ostanut eräältä brittikauppiaalta punajuurijauhetta ja käyttänyt sitten sitä smoothieihin mm. Vähemmän punaisia sormia ja punaisia roiskeita keittiöön.

    Punajuurisoseesta muuten tulee erinomainen pastakastike kun sitä hiukan jatkaa kasvisliemellä ja laittaa parmesaaniraastetta sekaan.

    VastaaPoista
  3. Wow, kuulostaapas ja näyttääpäs hyvältä!

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!