tiistai 10. joulukuuta 2013

Mausteviljelmän muisteloita Intiasta

Tämä päivä on mennyt puhelimessa höpöttämiseen ja kaikenlaiseen organisointiin. Siirsin myös lentolippujani muutamalla päivällä, sillä tässä näkyy menevän hiukan aikaa, koska nitkautin selkäni jotenkin pahasti, ja se hidastaa tahtia edelleen.

Katselin vanhoja valokuvia ja vastaan tuli eräs iankaikkisen vanha reseptilappu, jossa oli miedon curryn ja kaakao-kookosjuoman ohje. Viimeksimainittu on varsinkin aika erikoinen (mutta sitäkin parempi!), sillä se tehdään mustaan teehen.



Curry (4:lle)

2 rkl curryjauhetta (ilman suolaa)
1 tl chilijauhetta (cayenne)
hyppysellinen sahramia (alkuperäisessä ohjeessa on sahraminjuurta)
5 valkoista kardemummankotaa kokonaisina
10 pippuria kokonaisina (esim. mustapippuria tai sitä ja valkopippuria sekaisin)
pala inkivääriä (tuoretta)
5 kokonaista neilikkaa
pari tippaa manteliesanssia (ei karvasmantelisellaista)
2 kupillista kookosmaitoa
sipulia, valkosipulia, suolaa, laakerinlehtiä

+ 500 g kalaa, kanaa, lihaa, lihapullia, tofua tms.

Mittaa ainekset kattilaan suolaa lukuunottamatta, ja keitä n. 20 minuuttia. Tarkista suola ja tarjoa jasmiiniriisin kanssa.

Tätä currya on tehty jo yli pari vuosikymmentä minun huushollissani. Opiskeluaikana siihen käytettiin purkkitonnikalaa, ja joskus valmislihapullia, ja aina se on maistunut yhtä hyvältä! Tulisemman curryn ystävät voivat lisätä cayennen määrää.



Kookoskaakao (4 lasillista)

2 tl fermentoimatonta kaakaojauhetta (siis sellaista vaaleaa raakakaakaojauhetta, ainakin Ruohonjuuri myy)
1 kupillinen maitoa
1 kupillinen kookosmaitoa
1 kupillinen tavallista mustaa haudutettua teetä
punaisen banaanin makutiivistettä (tätä kun ei Euroopasta saa, niin käytetään pari tippaa banaaniesanssia)
sokeria haluttaessa

Tämä on yllättävän hyvää, vaikka ainesosalista vaikuttaisikin hiukan kummalliselta kombolta. Hauduta tee siis ensiksi, sitten kaada ainekset yhteen kattilaan ja kuumenna. Tarjoa laseista.




Samassa kuluneessa ja ohuessa paperissa on myös santelipuuhammastahnan ohje, joka kuuluu näin.

Santelihammastahna

1/2 tl santelipuujauhetta
2-4 tl ruusuvettä

Sekoitetaan siis jokaista käyttöä varten erikseen. En ole tätä kyllä kokeillut, mutta jos jostakin santelipuujauhetta löytyy, niin kokeilkaapa ja kertokaa miten kävi. Muistaakseni tämän käyttöön ei tarvittu edes harjaa vaan sormi riittää :)

Ohjeet ovat joltakin mausteviljelmältä, jossa ei siihen maailmanaikaan edest tahtonut löytyä paperia, joten nämä on kirjoitettu jonkinlaiselle todella ohuelle paperilapulle, jota voisi kai lähinnä luonnehtia kuin vessapaperiksi.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa kun jakelet eksoottisia ja innovatiivisia ruokaohjeitasi, kiitos siitä :) Näistä ainakin kaksi ensimmäistä menee kokeiluun!

    VastaaPoista
  2. Nämä reseptit ovat Kuwaitin invaasion ajalta (1990), kun rallattelin jumissa tuolla Intian suunnalla. Loma hiukan venähti kun lentoja meni, miten sattui, mutta silloin se ei mitenkään haitannut. Hauskaa oli koko rahan edestä ja hiukan enemmänkin. Tai sitten vaan aika kultaa muistot…enää en kyllä jaksaisi jonotella lentokentillä ihan täytin tietämättä siitä, mitä ympärillä tapahtuu (silloinhan ei ollut kännyköitä tms.).

    Maduraissa näkyi pörräävän pommikoneita tankkaamassa, joten ehkä hiukan huolestutti. Mutta olipa kiinnostava keikka kaikenkaikkiaan!

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!