perjantai 7. maaliskuuta 2014

Livbox maaliskuu 2014

Livboxin maaliskuun väri on vaaleansininen, ja siinä oli ylimääräisenä pitkäkestoiselle tilaajalle (siis minä) Essien Luxeffects -päällyslakka. Minulla on olemassa samanlainen, valkoisia, hieman sateenkaaren väreille hohtavia kiteitä sisältävä lakka, mutta enköhän käytä tämänkin kuitenkin.



Lakan lisäksi paketissa oli Oral-B:n valkaiseva Glamorous Shine - tahna, Elvitalin Thickness Booster (joka sekoitetaan hiusnaamioon, tosin minun hiukseni eivät paksuntamista tarvitse), Cliniquen Butter Surge -huulipuikko (minulla on tismalleen samanlainen jo entuudestaan), Jurliquen Rose Body Cream (voi kun tämä olisi täysikokoinen!), Lumene Labin Korjaavasta Voiteesta näytekoko ja Marc Jacobsin Daisy -parfyyminäyte.



Paketti sisälsi siis kolme täysikokoista tuotetta (Elvital, Clinique ja Oral-B). Eniten ehkä tykkäsin tuosta hammastahnasta ja parfyyminäytteestä, joka oli ihan kunnon lasituubissa, eikä missään näytepussissa, kuin joku aikaisempi tuoksu on ollut. Jurlique on sarjana myös minun mieleeni ja näkisin mielelläni tulevaisuudessa enemmänkin noita näytteitä (tai jopa täysikokoisia tuotteita).


9 kommenttia:

  1. Kivalta boxilta vaikuttaa omani on ehkä postissa.Se selviää ku käyn tänään =)

    VastaaPoista
  2. Niinpä näkyy saaneen moni muukin! Olisikos taas sellainen boxi, josta ei ole variaatioita? Säästyy kateudelta toisten saamiin tuotteisiin :)

    VastaaPoista
  3. Lakka varmasti kaunis. Arvaas, pieni haaste sinulle blogissani. Terkkuja!

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Sori, Heli, minulla on pienia ongelmia tietsuni paivitysten kanssa, joten kommenttisi havisi jonekin kunnyt sahlaan naita kirjoituksia tabletin kanssa. Sait siis Jurliquen seerumin! Nyt olen kylla kade!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, 5ml putkilo, mutta kyllä siitäkin useampaan kertaan riittää.
      Hienoa päästä kokeilemaan näitä hinnakkaampiakin tuotteita, koska tämäkin seerumi maksaa 100ml/130€, niin enpä ole menossa ihan heti sitä ostamaan :)

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!