sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Vihreä savi

Onko kukaan kokeillut vihreää savea?

Vihreä savi on hyvä ostos, sillä se hoitaa niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Sisäisesti käytettynä sen käyttö näkyy erityisesti vahventuneina kynsinä ja hiuksina sekä kirkkaampana ihona. Se myös auttaa, jos sinulla on refluksitauti, ärtynyt paksusuoli, ruoansulatusongelmia tai haavaumia suolistossa tai mahahaava. Pidä huoli, että käytät vain puhdasta savea. Kosmetiikassa kaytetyssa savessa on usein muitakin aineita, eika sellainen sovellu juotavaksi.

Vaikka saven juominen tuntuisikin hassulta, niin siihen voi totutella vaikkapa juomalla ensin lasin yläosaan jäävän samean veden, eikä pohjalle laskeutunutta sakkaa.

Vihreän saven sanotaan poistavan elimistöstä raskasmetalleja ja puhdistavan suolistoa, joten sitä suositellaan myös hiivasta käsrsiville. Saven sisäiseen käyttöön löyty ohjeita mm. täältä (kääntäjä oikeassa yläkulmassa). Suomeksi tietoa löytyy täältä, ja täällä myös saven käytöstä ulkoisesti.

Ulkoisesti sitä suositellaan esimerkiksi ötököiden puremiin, ihottumiin, ihovaurioihin, arpiin, maksaläiskiin, reumaan ja nivelten turpoamiseen, jännetupen tulehduksiin yms. Kasvonaamiona sitä voi käyttää veteen sekoitettuna ja muihin tarpeisiin haudemaisesti, eli tahnan päälle laitetaan pala talouskelmua ja pyyhe.

Savinaamio sopii etenkin rasvaiselle ja epapuhtaalle iholle, silla poistaa huokosista likaa ja ylimaaraista rasvaa. Samalla epapuhtauksia absorboivalla mekanismilla se toimii ruhjeiden ja haavojen hoidossa.

Minun valintani. Toinen hyvä valinta on saman merkin bentoniitti-savi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!