maanantai 8. syyskuuta 2014

Liikuntapäiväkirja kahdelta viikolta - 53 viikkoa takana

Niin se vaan aika menee. En ole vieläkään tosin tyytyväinen tähän tahtiin. Molemmilla viikoilla kolme kertaa salilla, joka kerta tunti pyöräilyä, MUTTA tällä kertaa pyörän vastusta nostettu parilla pykälällä.

Toissaviikolla tosin käyttämäni kuntopyörä "kilahti" jotenkin (minkä se välillä tekee, kun tunnin sillä vetää) ja nosti vastuksen loppupuolella 28:aan, joten vedin sillä sitten viimeisen vajaan puoli tuntia, sillä se ei laske siitä sen jälkeen vaikka hiukan taukoakin pitäisi (pitää pitää ihan kunnon tauko, ja se ei sopinut kuvioihin, enkä halunnut enää vaihtaa pyörää). Oli takamuslihakset ja reidet todella arkoina sen jälkeen, ja onneksi se sattui perjantaina juuri ennen viikonloppua.

Toissaviikolla kestävyysliikunnan lisäksi täyden punttiohjelman kaikkine kuvioineen, ja viime viikolla vain osan. Nyt täytyy todellakin ryhdistäytyä sen suhteen.



Minun on jo jonkin aikaa tehnyt mieli  kokeilla jotakin muuta kestävyyslajia. En olisi koskaan kuvitellut sanovani, että tekisi mieleni mennä juoksemaan ulos, ja vielä vähemmän olen koskaan kuvitellut sanovani, että olisi kiva kokeilla, miten Cooperin testi menisi tällä kunnolla. Ei saa nauraa....

Hyi että inhosinkin sitä aina koulussa kakarana! Tiedä vaikka hiipisinkin jokin ilta hämärissä tuonne urheilukentälle kokeilemaan :)

Mutta salillakäynti pitää taas saada vakiintumaan siihen, mitä se oli ennen kesää. Muuten ei tuu mistään mitään. Nih.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!