keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Hyvät bakteerit iholla

Olen paasannut suoliston kunnosta, mutta tulipa vaan mieleen, että ihon omaa, suojaavaa bakteerikantaakaan ei sovi väheksyä. Iho on ihmisen suurin elin, jolla on monenlaisia toimintoja.



Muutama viikko sitten sain tällaisen voiteen kulutettua loppuun. Nyt ei ole mitään muistikuvaa siitä, mistä olen sen ostanut, enkä muista merkkiäkään. Teksti on kulunut pois purkista.

Ihmisen iholla on monenlaisia baktereita. Kun lapsi syntyy steriilistä kohdusta, se saa synnytyksen iholleen ja suuhunsa synnytyskanavan ja suoliston bakteereita. Nämä muodostavat perustan ihmisen vastustuskyvylle.

Probiootit, joita tämäkin voide sisälsi, ovat eläviämikrobeja, joiden käytöstä on hyötyä terveydelle. Iholla se käytännössä tarkoittaa sitä, että ne tasapainottavat ihon omaa bakteeriflooraa, jonka tehtävänä on pitää ihon pH-tasapaino vakaana ja pitävät ihon kosteutettuna. Ne myös korjaavat ihoa, estävät kollageenin vaurioitumista ja auttavat solujen uudistumista ja hidastavat ryppyjen muodostumista. Ne myös tuottavat joitakin ihon uudelleenrakennusaineita.

Pistää miettimään, ovatko esim. paljon esimerkiksi käsien desinfiointiaineita paljon kuluttavat ihmiset  saaneet ihonsa bakteeriflooran sekaisin. Ihmisen immuniteettisysteemi kun kaipaa toimiakseen sekä hyviä, että huonoja bakteereita. Liiallinen ihon peseminenkin voi johtaa ihon puolustussysteemin heikkenemiseen.

Muistaako joku vanhan kansan neuvon: Palaneelle iholle piti laittaa piimää? Muistan kun muksuna tätä kokeiltiin  - tosin jogurtilla. Ehkä neuvon noudattamisessa on jotakin järkeäkin? Maitohappobakteerit kuuluvat olevan niin iholle kuin suolistollekin hyviä.

Kauko-Idässä, esimerkiksi Koreassa valmistetaan paljon tuotteita, joiden raaka-aineissa on jotakin fermentoitunutta (käynyttä). Tässä yksi esimerkki, joka on suuri menestys myös muissa maissa sielläpäin: 6 vuotta fermentoituneesta gingsengistä tehty kasvoputsari, siis voidemainen sellainen. Purkkini vetelee viimeisiään, ja voisin todellakin ostaa uudelleen.

Nature Republicin putsarivoide.

Löytyypä varastoistani vielä jogurttia ja bulgarialaista ruusuöljyä sisältävä vartalovoidekin, merkki on Yoghurt of Bulgaria. Jstakin reissusta ostettu, ja korkkasin sen juuri. Hyvältä vaikuttaa!



Onko joku muu törmännyt esimerkiksi juuri maitohappobakteereja sisältävään kosmetiikkaan?


1 kommentti:

  1. Minua on pohdituttanut vuohenmaitovoide, joka ei kai ihan tämän palstan kosmetiikka-asioihin liity. Kokeilin sitä käyttörasvana ihottumaisiin käsiin ja jalkoihin, kun ei ollut ei apua II-luokan kortisonvoiteesta. Koska voide sisältää vuohenmaitoa, niin kaipa on probioottejakin. Eli on ainakin verrattavissa tekstisi piimään palaneella iholla tai bulgarialaiseen jugurttivoiteeseesi (jossa, ah bulgarialaista ruusuöljyä!)

    Olin ensin kokeillut sekä kosteuttavia että rasvaisia perusvoiteita, mutta vasta tämä oli miellyttävä käyttörasva. Imeytyi jättämättä tahmaa, mukava päivälläkin, ja rauhoitti yön aikana oirekohdat. Sisältönä mehiläisvaha-auringonkukkaöljy-vuohenmaito-glyseroli-turveuute sekä säilöntäainekset.

    Sinullahan oli myös huulirasvaresepti, jossa mehiläisvahaa & öljyä. Uskon, että on oikein mukava.

    Kävin eilen erikoislääkärillä. Sain diagnoosin. Hoidoksi vahvan kortisonin ja käyttörasvat. Kysyin myös tästä vuohenmaitovoiteesta. Toki arvasin, etteivät lääkärit suosittele ei-apteekkitavaraa. Perustelu oli ymmärrettävä: vaikka voide olisi miellyttävä, niin tulehtunut iho on tervettä enemmän vaarassa allergisoitua. Sitähän en halua, olen pitkän linjan atoopikko, joten koetetaan pärjäillä rasvaisilla käpälillä. tp.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!