maanantai 13. lokakuuta 2014

Kuukauden luomuboxi, LoveLula (lokakuu 2014)

Ärsyttävän väsyttävä maanantaiaamu, nousin väärällä jalalla sängystä, rouva yläkerta aloitti siivoamisen kamalalla kolinalla tapansa mukaan jo kukonlaulun aikaan (en kyllä ymmärrä tuota mekkalaa, eihän hänellä juuri ole edes huonekaluja) ja posti toi varsin köyhännäköisen tekijänpalkkiolaskelman kustantajalta ja kuukauden kolmannen beauty boxin, LoveLulan, jonka nimi oli ennen Amarya. Sentäs jotakin kivaakin....


Mielenkiintoisen näköistä tavaraa....



Mielenkiintoisen näköinen tuotepussukka. Jättää hiuksiin ruusun tuoksun. Ruusun tuoksu näkyy nyt olevan jotenkin tapetilla. Tiesittekö muuten, että eri väriset (eri lajikkeet?) ruusut tuoksuvat ihan erilaisilta? Mikä lienee se "oikea" ruusun tuoksu, kirjoittelen siitäkin oman postauksensa tulevaisuudessa.



Puhdistusliinat ovat käteviä, ja näitä en ole kokeillutkaan! Menevät käyttöön heti.....




Tämä on hyvää tavaraa, ja siitä olen aiemmin kirjoitellutkin täällä. Menee reissupussiin....




Ihan uusi juttu tämäkin, mutta kuka haluaa kiiltelevät posket? En minä ainakaan, ne kun pakkaavat kiilleellä jo itsekseenkin... Huulille kyllä, tosin menee jonoon ja laatikkoon muiden huulirasvojen kanssa odottamaan omaa vuoroaan.





Ehdin jo kokeilla tätä ja hyvältä näyttää! Mukana tulee teroitin, joka on irtiotettavassa "korkissa". Hiukan huonosti pysyvät nuo "korkit", joten en ehkä laittaisi käsilaukkuun sellaisenaan tuhrustamaan muita tavaroita.



Auts! Taidan jo ihan hukkua suihkugeeleihin! Salille ei tarvitse hinata omia mukana, ja siellä pääsääntöisesti käyn suihkussa, joten kotona noita ei kulu juurikaan! Mutta niin, menee kokeilujonoon....



John Mastersin lisäksi toiset kaksi näytepussukkakokoista tuotetta. En muista kokeilleeni aiemmin, mutta kokeillaanpa nyt sitten! HUPS, kun  tarkemmin katsoin tuo kuorinta-aine olikin tuubissa ja suurempi (10 ml), ja nuo muut pussukoissa.

Tämän kuun loppuun saakka saa -20% alennuksen tässä boxissa olleista merkeistä koodilla BBOCT ja nettikauppaan pääsee tästä linkistä. Green Peoplea, John Mastersia ja muutamia muita luomumerkkejä saa myös täältä (suomalainen nettikauppa).

1 kommentti:

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!