Liikuntapäiväkirja - 59 viikkoa takana

Pääsin jo joutilaan elämän makuun tuossa joulun yli, paitsi tietystikin nämä hyväntekeväisyysprojektit ovat työllistäneet vilkkaan sosiaalisen elämän ohella. Kuulostaa taas hiukan selittelyltä, mutta yrityskonsultin hommat ovat myös sellaisia, että juhlapyhien aikaan ei tapahdu juuri mitään, mutta se puhelinrumba alkaa taas jossakin vaiheessa, ja se vaihe oli viime viikko. Asiakkaat ovat ulkomailla, joten on pakko joustaa mitä ihmeellisimpiin aikatauluihin. Toisaalta viime viikossa oli taas positiivista se, että sain uuden asiakkaan, ison investointipankin.

Ehdin minä kyllä salillekin. Kaksi kertaa, joista toisella oli ohjelmassa puntteja ja laitteita, ja toisella tunti raskaansorttista aerobista sillä tutulla ergometrillä. Tarkastellaanpa sen käyttöä hiukan.

Kun aloittelin salilla käyntiä, voin valehtelematta kertoa, että jo viiden minuutin polkeminen tuolla vehkeellä tuotti tuskaa. Ilman vastusta siis. Syövän ja käsileikkauksen varjolla olin tuudittautunut siihen uskoon, että liikuntaa en tarvitse tai sitä ei saa harrastaa, koska olin "sairas". Ja pyh voin nyt sanoa. Käsikin olisi parantunut paremmin ja nopeammin, JOS lihaksia olisi harjoitettu jollakin tavalla ENNEN leikkausta. Nyt vaan olin sitä varonut ja varonut ja tulos leikkauksenkin jälkeen näytti huonolta.

Onneksi sain kimmokkeen aloittaa lihaskuntoharjoittelun, ja siinä samalla oli sitten hiukan pakko harrastaa kestävyysliikuntaakin kunnon parantamiseksi. Voi että tuota ergometriä inhosin aluksi, mutta se oli sikäli parempi vaihtoehto kuin cross-trainer, koska crossarissa ei voinut samalla lukea päivän lehtiä, sillä sen käyttö on liian pomppivaa. Ergometrin säätötaululle taas voi levittää sanomalehdenkin ja siinä polkiessa voi lukea.

Kyllähän se alku oli todella hankalaa, mutta ihmeen nopeasti kunto alkoi kohota. Nyt kun mietin niitä alkuaikoja ja vertaan nykyhetkeen, en oikein ymmärtänyt niistä säädöistä mitään, mutta kun yhtenä päivänä tunnin polkeminen alkoi mennä todella vaivattomasti, niin arvelin, että vaikeusastetta pitäisi hiukan säätää.

Ensin nostin vastusta aina pari pykälää suuremmalle. Piti olla aina pieni epämukavuuden tunne siinä hommassa, siis pieni. Nyt vastus on säädetty kohtaan 17. Sen jälkeen vasta aloin ajatella vauhtia. Rasvanpolttovauhti on kuulemma siinä 50-60 välissä, joka minulla pysyykin hyvin. Joinakin päivinä, jolloin polkeminen tuntuu hyvältä, saatan vetää 75-85 tasaisesti ja spurtteja jopa yli sen. Spurtit pyrin pitämään viiden minuutin pituisina.

Ergometrillä voi samalla mitata sykkeensä. Rasvanpolttosyke on noin 90-130 lyöntiä minuutissa, jolloin kevyemmässä liikunnassa keho käyttää rasvaa polttoaineenaan hiilihydraattien (maksan glykogeenien) sijasta. Rasvanpolttosykkeen olemassaolosta ollaan kuitenkin montaa mieltä. Sen ei ole todistettu olevan edes olemassa.

Eräs ystäväni, joka on liikuntatieteistä väitellyt, totesi taannoin minulle, että jos vauhti ja vastus ovat huipussaan, palaa rasvaa kauemmin liikunnan jälkeen. Kunto myös kohoaa, koska "rimaa" nostetaan jatkuvasti. Joskus on toki hyvä pitää hiukan kevyempiäkin päiviä, jolloin ei rääkkää lihaksiaan loppuun saakka (tiistaina muuten oli ohjelmassani polttaa isot lihakset niin loppuun, että lopputulemaksi piti käydä oksentamassa). Hyvin onnistui ja ilmeisesti takalistossakin on jotakin muutakin kuin rasvaa, koska siellä oli mukava jomotus vielä pari päivää jälkeenkin, eli maitohapoille meni.

Summa summarum; ei se liikunnan määrä, vaan se laatu, oli tämän viikon teema.