torstai 8. tammikuuta 2015

Onko kurkumiinista depressiolääkkeeksi?

Kurkumiini on vaikuttava aine, jota eristetään maustekasvi kurkumasta. Kurkumasta voi lukea lisää täältä ja täältä.



Amerikkalaisessa Phytotherapy Research -lehdessä oli taannoin julkaistu juttu kurkumiinin tehosta masennustiloissa. En löytänyt mistään koko tutkimuksen abstraktia, joten en osaa sanoa mitään tutkimuksen endpointeista tai n-määrästä, mutta Prevention.com kertoo tutkimuksesta lyhyesti näin:

Tutkimuksessa todettiin, että 1000 mg:n annos kurkumiinia oli vain noin 2-5% vähemmän tehokas depression hoidossa kuin farmaseuttinen lääke (Dzinnin huom: Verrokkina tulisi yleisesti käyttää ns. "golden standardina" pidettyä lääkettä, mutta tässä lääkkeen geneeristä nimeä ei kerrottu). Kaiken lisäksi kurkumiinia saaneet potilaat saivat vähemmän haitallisia ja odottamattomia sivuvaikutuksia.

Tutkimuksen laatija, Dr. Ajay Goel, epigenetiikan ja syöpätutkimuksen johtaja Baylorin yliopistossa  kertoo synteettisten vaihtoehtojen (lääkkeet) olevan toimivia lyhytaikaisessa käytössä, mutta sivuoireet, toksisuus ja toleranssi tulevat ongelmiksi pitkäaikaisessa käytössä kroonisiin masennusoireisiin.

Vaikkakin kurkumiinin on tiedetty potentiaalisesti toimivan vaihtoehtoisena lääkkeenä masennukseen, ovat tutkijat vasta ensimmäistä kertaa pystyneet nyt todistamaan sen asian puolesta ja se tuntuu lupaavalta (Dzinnin huom.: Tehokkuutta ei siis ilmeisimmin ole ihan vielä aukottomasti pystytty näyttämään).

Kliinisesssä mielessä esim. 2% alempi teho ei ole kuitenkaan ongelma, koska kurkumiini näyttää turvalliselta suurinakin annoksina.

Tutkijat yrittävät tällä hetkellä saada selville, mikä kurkumiinissa tuottaa antidepressanttisen vaikutuksen. Tähän on teoria olemassa. Kurkumiini on luonnollinen monoamino-oksidaasin (MAO) inhibiittori (estäjä), ja MAO-entsyymi linkkiytyy suurina annoksina depressioon. MAO myös blokkaa sytokiinien vapautumisen, joka vaikuttaa elimistön stressireaktioihin.

Vaikka nyt sitten ei kokeilisikaan kurkumiinia masennusoireisiin, on kurkumiinista kuitenkin hyötyä erittäin antioksidanttisena ja anti-inflammatorisena aineina ihan vaikkapa vaan kurkuma-mausteen muodossa jokapäiväisessä ruokavaliossa.

 Lisää masennuksesta, sytokiineista jne. voi lukea esim. täältä.

3 kommenttia:

  1. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23832433

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Siis n=60, eli ei riitä POC-tutkimukseksi (proof of concept), mutta saattaa siis antaa viitettä.

      Poista
    2. Mielenkiintoista joka tapauksessa :)

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!