lauantai 16. toukokuuta 2015

"Tech neck"

En tiedä, paljonko tech neckistä puhutaan Suomessa, mutta maailmalla se alkaa jo olla tuttu ilmaisu. Good Housekeeping -lehdessä oli juttua siitä ja samalla huomautettiin, että tutkimusten mukaan tsekkaamme kännykkämme keskimäärin noin 150 kertaa päivässä ja vietämme viikossa vähintään 40 tuntia erilaisten digivehkeiden parissa, jolloin asennosta johtuen kaulaan alkaa kehittyä kananheltta. Hmmm.

Iän myötä tietty kalkkunankaulaefekti vääjäämättä kehittyy, onneksi minulla ei vielä näy merkkejä, mutta poltin viime vuoden puolella kaulani pahasti auringossa (huolimatta korkean suojakertoimen voiteesta) ja iho on siinä näyttänyt vähemmän hyvältä, vaikka sitä on voideltu ja voideltu. Satuin sitten lukemaan tätä blogia ja kuvista päätellen StriVectin toimii hyvin, joten ostin.


Valitettavasti minulla ei ole ennen- jälkeen  -kuvia, mutta lainataanpa tuota linkin blogia kuvan verran, eli tässä:
Kuva blogista Ageless Beauty/Jean Bowler.

Purkillisen jälkeen on siis tapahtunut aikamoinen muutos. En tosin itse osaa sanoa, miten pysyvää tuo tiivistyminen on, mutta kyseinen voide ainakin toimii, eli jos on kesän tärkeimmät juhlat luuraamassa jossakin lähitulevaisuudessa ja pitäisi kaunistautua ja sonnustautua avokaulaiseen asuun, niin suosittelen tätä.

Tässä voiteessa on ilmeisestikin "vaikuttavana aineena" ko. firman patentoima NIA-114, joka muituttaa vaikutuksiltaa B3-vitamiinia. Patentoidahan tietty voi vaikka tavan, jolla pudottaa kynän kädestään lattialle, joten se ei vielä kerro mitään aineen tehokkuudesta. B3-vitamiini kuitenkin herätti mielenkiintoni, sillä eräs muukin voide, josta olen pitkään  piänyt, sisältää sitä. Kaivelin hiukan asiaa ja tuosta vitamiinista on tulossa postaus erikseen, eli pysykäähän langoilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!