lauantai 2. toukokuuta 2015

Macadamiakampa

Joskus aikoja sitten tutustuin Ranskassa arganöljyyn, aikoja ennen kuin se hullutus mihinkään levisi. Tosin sitäkin ennen olin jo ostanut sitä Marokosta ja Tunisiasta. Olen jo pitkään povannut makadamiaöljyn tulemista, mutta vaikka sillä on jo jalansijansa esimerkiksi UK:ssa, ei Suomessa näytä näitä juttuja vieläkään olevan kaupan. Ja hyvä niin, ruokakaupan hyllyistä sitä kuitenkin löytyy. En mitenkään halua erikseen promota tätä firmaa, mutta heidän nettisivullaan on aika kattava esittely ko. pähkinäöljystä.

Olen itse tutustunut makadamiapähkinään joskus "vuonna kivi ja kirves", ollessani töissä Etelä-Afrikassa. Nykyään se kai lienee tunnettu (pähkinämuodossa) myös Suomessa.

Jossakin UK:n beauty boxissa tuli mukana tämä kampa, jossa hartsiin on infusoitu makadamiaöljyä. Silti se näyttää ihan tavalliselta muovikammalta. Hyvin tylsältä sellaiselta.




Kumma kyllä se kuitenkin toimii, vaikka epäilin! Takkuinen tukka siliää kummasti, kun tällä sitä kampaa. Kampa voi käyttää sekä pesun jälkeen kosteisiin, että kuiviin hiuksiin pesujen välissä.



Kummallinen vehje, sanoisin! Missään ei kuitenkaan sanota, kauanko se toimii, tosin se varmaan myös riippuuroikkuu siitä, miten pitkä ja paksu tukkasi on.

Tästä eivät kädet tahmaannu, joten arvelin, että tehoakaan ei ole, mutta...kyllä se selvittää takkuisenkin tukan ja antaa kiiltoa. Kampaa myy mm. Feelunique, josta voi myös lukea muita käyttäjäarvioita.




2 kommenttia:

  1. Kiitos infosta! Pitääpä perehtyä tuohon kampa-asiaan.
    T. Nelliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, miten kauan kamman teho kestää! Vaikkapa vain suuntaa antavasti lyhyille/keskipitkille/pitkille hiuksille!

      Tietoa ei löytynyt. Tosin kampaahan voi sitten käyttää kumminkin hiusten selvittelyyn pesun jälkeen, on kaiketi paljon hellempi kuin harja ;)

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!