tiistai 6. syyskuuta 2016

Miksi jotkut pitävät vihkisormusta "väärässä" kädessä?

Tänäaamuna oli firman CEO:n tilaisuus työntekijöille. Puheen ja aktiivisen keskustelun lomassa ajatukseni harhaili sivupoluille, sillä hän elehti paljon.


Huomasin, että hänellä oli vihkisormus oikeassa kädessä. Olen aiemminkin pohtinut, miksi jotkut pitävät sitä näin. Länsimaissahan pääsääntöisesti uskotaan vanhaan legendaan, jonka mukaan juuri vasemman käden nimettömässä, sormussormessa on yhteys sydämeen, mutta kun kaivelin hiukan asiaa, se ei nykyään olekaan niin yksiselitteistä. Tuo mainitsemani legenda on muuten peräisin Englannista Tudorien ajalta. Ennen tätä aikaa sormusta tavattiin pitää oikean käden nimettömässä.

Mikä kummallisinta,  sormuksen pitäminen oikean käden nimettömässä ei ole niin selvä jokaisessa kulttuurissa. Tai sormuksen olemassaolo ei ole niin selvää ollenkaan.

*****
Jäi vähän kesken tuo eilinen juttu, joten jatkan tähän...

Ensimmäisenä  - näin länsimaissa  - voidaan ajatella, että gay- ja lesboparit pitävät usein sormuksiaan oikean käden nimettömissä. Jos kyseessä on heteroliitto, niin joissakin tapauksissa vasenkätiset voivat pitää vihkisormustaan oikeassa kädessä, varsinkin, jos se on altis kulumiselle dominantissa kädessä. Tosin en ole törmännyt yhteenkään tällaiseen caseen elämässäni. Toistaiseksi...

Joissakin maissa tosiaankin on tapana pitää sormusta oikeassa kädessä. Näitä maita on mm. Saksa, Puola, jotkut osat Belgiassa ja luinpa jostakin, että tällainen tapa on Norjassakin. Monasti tapa myös liittyy keikkalaisortodoksiseen ja joskus katoliseen uskoon.

Joissain Euroopan maissa taas sormus on kihlauksen merkkinä ensin oikeassa kädessä, sitten naimisiinmenon merkkinä se siirretään vasempaan. Näitä maita ovat mm. Brasilia, Turkki, Libanon ja Syyria.

Mielenkiintoista on myös, että keskiajalla vihkiäisseremonioissa sormus siloutettiin vuorotellen sormiin peukalosta alkaen ja päätyen vasempaan nimettömään.

Myös se on kiinnostavaa, että joissain tapauksissa juutalaisissa häissä morsian saa sormuksen joko keskisormeensa tai peukaloon.

Muslimihäissä ei tavallisesti vihkisormusta tunneta. Jos sormusten käyttö valitaan, sormus voi olla kummassa tahansa kädessä. Aika merkillistä siinä mielessä, että vasen käsi koetaan yleensä "saastaisena", koskasitä käytetään esim. alapään pesuun tarpeitten tekemisen jälkeen (tästä syystä vasenta kättä ei ikinä käytetä sormin syömisessä).

Jos muslimikulttuurissa käytetään sormuksia, ne ovat tavallisesti kihlauksen merkkinä ja silloin miehet pitävät sitä oikeassa kädessä ja naiset vasemmassa. Syytä en tiedä!

No tässä nyt vain  pieni katsaus! Jatkan, jos löytyy jotakin uutta!

1 kommentti:

  1. Luulin aiemmin, että nimenomaan ortodoksit ja katoliset ovat ainoita, joilla sormus on oikean käden nimettömässä. Noita muita variaatioita en tiennyt, Saksaa & Puolaa etenkään. Onko sama käytäntö Sveitsin saksalaisella puolella kuin Saksassa, mistä syystä CEO olisi käyttänyt sormusta oikeassa kädessään?

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!