perjantai 11. marraskuuta 2016

Baabelin torni

Täytyypä pureutua tähänkin aiheeseen. Siis olen lukenut pitkän saksan, eli kokonaista seitsemän vuotta. Se lopahti aineen kirjoitettuani. Näin jälkeenpäin ajattelen, että mikä suuri merkitys opettajalla on oppilaan motivoimisessa.

Minun opettajani oli tyylikäs "vanhapiika", joka tykkäsi kovin lukiopojista/nuorista miehistä, ja hänestä liikkuikin kaikenlaista juttua kaupungilla - en tiedä olivatko tosia vai ei. Ilmeisestikin ainakin osa oli totta, sillä juttujen todistajina oli useita henkilöitä.


Ei siitä sen kummemmin, mutta se, että hän aina maireasti kääntyi luokan priimuspoikien puoleen erinäisissä asioissa, ja meitä tyttöjä kun oli pitkien matemaattisien aineiden luokalla vain muutama, me tunsimme itsemme syrjityiksi, koska emme saaneet mitään kannustusta.

Nyt ajattelen, että olipa tyhmää olla epämotivoitunut, mutta käskepä teini-ikäistä motivoitumaan! Harvoin onnistuu ilman mitään. Toisaalta minulla ei ole ollut paljoa tilaisuutta (innostuksen puuttumisen lisäksi) harjoitella saksaani, sillä lääketutkimuksen kieli on englanti.

Ymmärrän enemmän kuin puhun, ja kun milulla on aikoinaan ollut projektissani saksalaisia tutkijoita, joiden puhuttu englanti on taasen ollut huonohkoa, teimme kompromissin: he kysyivät ja kommentoivat saksaksi ja minä vastasin englanniksi.

Nyt on noistakin vuosista aikaa ja taas viritellään kielitaitoa. Saksassa on se hyvä juttu, että verbi on useimmiten lauseen lopussa, jolloin on muutama sekunnin murto-osa aikaa funtsia lauseen tarkoitusta. Sama sekä kuunnellessa, että vastatessa.

Olen siis tässä nauranut itselleni, mutta samalla hoksannut, että aivot toimivat kyllä aika vikkelästi silloin, kun niiden pitää! Tosin jotkut sanat voivat olla hakusessa.

Kuten jälleen tänään, kun tulin töistä ja kaivelin kynsiviilalla postiani siitä postiluukun osasta, jota ei saa auki kuin pienellä avaimella (joka ilmeisimmin on kaikilla asukkailla samanlainen  - kadotin avaimen Suomessa viime viikolla, ja se oli siis jäänyt miesystäväni luo yöpöydälle, ja hän antoi minulle omansa kun lähdin ja hänen avaimissaan siis ei ole loodan avainta).

Ulko-oven takana oli ollut saapuessani nuori nainen, joka tuli kyllä sisään omilla avaimillaan. Hän oli näppäillyt jo puhelintaan oven ulkopuolella, ja sisään tultuaan hän luuhasi aulassa tovin näpräten puhelinta. Siinä yrittäessäni "murtautua" omaan postiloodaani hän näpräsi puhelintaan ja purskahti vollottamaan.

Aika absurdi tilanne! Minulta arveluttavaa käytöstä (siis ulkopuolisen silmin) kun yritin onkia pitkällä kynsiviilalla pakettikorttia postilaatikostani ja samalla mietin, mitä sanoa hänelle, millä tavalla lohduttaa tai edes kysyä, miten voisin auttaa (saksaksi)? Tai en edes tietty ehtinyt kysyä, minä maalainen hän oli, kun hän jo juoksi sitten ulos ja minä jäin siihen ihmettelemään.

Jotenkin asia nyt vaivaa ja kiusaa, etten mennyt edes yrittämään kysyä, että voinko auttaa.

10 kommenttia:

  1. Englannilla pärjää nykyään joka niemessä, notkossa ja saarelmassa, joten sääli, että vaivalla hankittu muu kielitaito tuppaa ruostumaan. Opiskelin noin 35 vuotta sitten peräti yliopistossa saksaa ja ranskaa, mutta eipä niitä ole sen koomin juurikaan tarvinnut, ei ainakaan puhua halaistua sanaa, vaan englanti on melkein ainoa vieras kieli mitä työelämässäkin on tarvinnut.

    Joskus on todella virkistävää, kun saa työpostia vaikkapa Norjasta norjan kielellä tai Tanskasta tanskaksi. Tosin aika harvoin, mutta kuitenkin. Minusta on todella hauskaa, että käytetään rohkeasti omaa kieltä, ja vastaanottajan ottakoon selvää sanomasta;)

    VastaaPoista
  2. Epäkannustavat, joitain suosivat opettajat... joo, niistä sitä juttua piisaisi varmaan jokaisella :)

    Mua jäi harmittamaan lukion viime metreillä äidinkielen opettaja, jonka piti viimeisen prelin palautettuaan sanoa, että kirjoittaisit laudaturin, kun viitsisit hiukan paneutua asiaan. Kiva tietää siinä vaiheessa, vain hetkeä ennen kirjoituksia, kun olisi ollut kolmatta vuotta aikaa sanoa. Mitä sille enää siinä vaiheessa teki kun en tiennyt edes missä olisi pitänyt petrata.

    Voi surku sitä itkevää tyttöä. Jospa hänelle tuli ikäviä uutisia? Eikös nykyään bänät tehdä aina tekstarilla tai ilmoiteta kaikki muutkin 'eit'. Jälkiviisaus iskee aina, kun joku tilanne on jo ohi.

    Tuo sun tiirikoiminen kuulostaa joltain Epäonniset ryöstöyritykset -hupileffan kohtaukselta! Cliffhangerkin vielä :D Saitko sen lapun lopulta ulos?

    VastaaPoista
  3. Mää oo 5v lukenu saksaa ja jopa kirjotinki sen. Eipä oo sitä kieltä lukion jälkeen tarvinu.

    Olipa aika absurdi tilanne kyllä! Mitenhän ois ite ees reagoinu ku toinen vaan purskahtaa itkuun?

    VastaaPoista
  4. Piti vielä sanoa, että aikoinaan Sveitsin ranskankielisellä puolella ollessani jouduin vastaavaan tilanteeseen kielten kanssa. Vastapuoli puhui mulle ranskaa, jota ymmärsin hitaasti puhuttuna jotenkuten, mutta en osannut tuottaa ja itse puhuin englantia, jota vastapuoli ymmärsi, mutta ei oikein osannut tuottaa. Ja asiat hoitui niinkin. Pääasia on että yritetään, keinoja on monia.

    Aika yllättävää, että lääketutkimuksen kieli on englanti kun ajattelee, miten monia ja valtavia saksalaisia lääketehtaita maailmassa on: Bayer, Merck, Roche, Ratiopharm, Sandoz ja mitä kaikkia. Kai näissä kuitenkin pääkielenä luulisi olevan saksa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, kyllä lääkealalla on kaikki dokumentaatio englanniksi, joten alalle hyvä englannintaito on välttämättömyys.

      Poista
    2. Jäin itsekin miettimään tuota, kaiketi englanti siksi, että esim. USA on iso kauppa-alue, ja sikäläinen lääkeviranomainen FDA tarkastaa paperit hanakasti, joten ne on oltava joka tapauksessa englanniksi.

      Poista
    3. Tästä taas tuli mieleen, että saapa nähdä, mitä tapahtuu Brexitin jälkeen, silllä Euroopan lääkeviranomainen EMEhan on Lontoossa. Varmaankin muuttavat sieltä jonnekin muualle.

      Poista
  5. Saisivat muuttaa EMEAn Suomeen kemikaaliviraston kaveriksi niin olisivat samantyyppiset alat yhdessä paikassa. Toivottavasti ei ainakaan mihinkään korruptoituneeseen maahan tai lääkeväärennösten luvattuun maahan :)

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!