keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Garancia

Viiem aikoina minulla on ollut jonkinlaista satunnaista perioraalidermatiittia (näppyjä suun ympäristössä), varsinkin ylähuulessa. Jossakin blogissa joku hehkutti EGF:ää sisältävää seerumia, siis amaa ainetta, jota on ainakin Suomessa myytävässä Bioeffect-sarjassa. Tuota sarjaa en ole kokeillut, mutta Manorissa luuhatessani osui silmä Garancia-nimiseen sarjaan, ja hankin kokeitavaksi kaksi sarjan seerumia.


Vihreässä pakkauksessa on jännännimistä L'Elixir du Marabout'a, ja tuossa tummemmassa EGF:ää sisältävää anti-age -boosteria, nimeltään Immortal Express Shot, viitaten aineen nuorentavaan vaikutukseen. Ensimmäinen on tarkoitettu epäpuhtauksista kärsivälle sekaiholle, ja toinen sisältää myöskin EGF:ää ja sen luvataan stimuloivan kollageenin ja elastaanin tuotantoa ja elvyttävän ihosoluja.

Patentoidahan voi liki mitä tahansa, mutta, tuossa vihreässä pakkauksessa mainitaan tuotteella olevan kolme patenttia.


Molemmat ovat pumppupakkauksissa, vihreässä pakkauksessa oleva pipettipullossa ja toinen taas tuubissa, mutta pumppumekanismilla varustetussa sellaisessa. Molemmat ovat myös samantapaista ruskeahkoa nestettä.


Tarkastellaanpa ensin tuota L'Elixir du Marabout'a: Nettisivujen perusteella se sisältää voimakkaita antioksidantteja, peptidejä, ihoa rauhoittavaa punajuuriuutetta, fermentoituneen granaattimehun uutetta (kuoriva vaikutus), syreenin kantasolujen uutetta (?!), ja poppelinkaarnauutetta. Seerumi on parabeeniton ja fenoksietyleenitön, eikä tuoksu millekään. Öljytön koostumus uppoaa hyvin ihoon.

INCI:

INGREDIENTS : AQUA (WATER/EAU)*, LACTOBACILLUS / PUNICA GRANATUM FRUIT FERMENT EXTRACT*, BUTYLENE GLYCOL, MALTODEXTRIN*, POLYSORBATE 20*, SODIUM DEXTRAN SULFFATE, GLYCERIN*, POPULUS TREMULOIDES BARK EXTRACT*, SYRINGA VULGARIS (LILAC) LEAF CELL CULTURE EXTRACT*, ARRABIDAEA CHICA LEAF EXTRACT*, DIMETHYLMETHOXY CHROMANOL, ACETYL DIPEPTIDE-3 AMINOHEXANOATE, PARFUM (FRAGRANCE), XANTHAN GUM*, PHENETHYL ALCOHOL, TOCOPHEROL, ETHYLHEXYLGLYCERIN

Plussaa tuosta laktobasilleja sisältävästä koostumuksesta ja glyserolista. E-vitamiini toimittaa kai säilöntäaineen virkaa. 92% ainesosista on peräisin luonnosta.

Sitten tämä tummemmassa pakkauksessa oleva soluaktivaattori, Immortal Express Shot: Sitä käytetään kuuriluonteisesti ja tuubi riittää 15 päiväksi. kuuria suositellaan 3-4 kertaa vuodessa.

Ihon oman, luontaisen kasvutekijän tuotanto hiipuu hiljalleen iän myötä, ollen kolmikymppisillä jo vain n. 50% alkuperäisestä. EGF:n lisäksi tässä tuotteessa on "lohikäärmeen verta", Amazonin sademetsissä kasvavan puun mahlaa, jota natiivit heimot siellä käyttävät "luonnollisena laastarina" ihon parantamiseen ja uusiutumiseen. Jos joku on kiinnostunut tästä enemmän, tässä on linkki englanninkieliseen julkaisuun aiheesta.

INCI:

INGREDIENTS : AQUA (WATER/EAU)*, GLYCERIN*, PROPANEDIOL*, CROTON LECHLERI RESIN EXTRACT*, HYDROLYZED HYALURONIC ACID*, SODIUM HYALURONATE*, TOCOPHEROL*, OLIGOPEPTIDE-1*, CARBOMER, LECITHIN*, POLYGLYCERYL-10 OLEATE*, HELIANTHUS ANNUUS SEED OIL*, PHYTIC ACID*, CAPRYLIC ACID*, PARFUM (FRAGRANCE), SODIUM HYDROXIDE, SODIUM CHLORIDE*, DIPOTASSIUM PHOSPHATE*, VANILLIN, POTASSIUM PHOSPHATE*, SODIUM ACRYLATES COPOLYMER, 1,5-PENTANEDIOL

Ainesosista löytyy niin hyaluronihappoa, glyseriiniä, auringonkukkaöljyä, lesitiiniä (joka sekin on salunrakennusaine), E-vitamiinia, peptidejä, ihoa kuorivia happoja ja tuota puu-uutetta, minkä jo mainitsin. 97,8% ainesosista on luonnosta.

Iholla molemmat pelittivät hyvin, taidan ostaa jotakin muutakin sarjasta kokeiluun!

Oliko lukijoille täysin outo sarja? Ainakin minulle oli ihan uusi, ja tuotteet vaikuttavat oikein mielenkiintoisilta. Sarja tulee Ranskasta.

1 kommentti:

  1. Nevö hööd :) Mutta kosmetiikan maailmaan tulee uutta koko ajan ja kun länsimaiden ja mm. Japanin väestöt vanhenevat, nuorennuseliksiirejä tarvitaan.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!