lauantai 28. lokakuuta 2017

Luksus- tai muuten vaan muotilaukkuja, osa II

Tätä laukkua olen himoinnut jo pitkään. Tätä voisi kutsua jo sijoituslaukuksi, sillä se maksoi maltaita ja on äärettömän epäkäytännöllinen ainakin tällaiselle ihmiselle, jonka laukusta pitää löytyä yhtä sun toista. Läppärikään ei mahdu tämän laukun sisään, vaikka tämä mallin suurin koko onkin.




Tämä Diorin laukku on pehmeää lammasnappaa, mutta kovakuorinen "Lady Dior". Näitä saa myös pehmeinä versioina, mutta halusin nimenomaan tämän sen kauniin ulkomuodon takia. Laukun tyypillinen, tikattu kuvio, "cannage" on lähtöisin Christian Diorin omistamista vanhoista huonekaluista, joiden punoksissa oli käytetty samaa kuviota. Lady Dior -nimen tämä cannage-laukku sai siitä, että yksi sen tunnetuimpia käyttäjiä oli prinsessa Diana.

Laukusta on myös eri materiaalista tehtyjä versioita, kuten farkkukankainen. Alla muutama muu esimerkki. Halusin kuitenkin tämän mustan ja klassisen, säilyttänee arvonsa parhaiten.







Mitä pidät tästä?

2 kommenttia:

  1. Kukkakuosiset on upeita. Sellaisille olen alkanut lämmetä vanhemmittaan, nuorempana ei olisi tullut kuuloonkaan;)
    Pitkä hihna on kyllä ehdoton lisävaruste, vaikka kaikkiin laukkuihin sellainen ei oikein istu, mutta onpa varuiksi kuitenkin:)
    Laukkuun pitää kyllä mahtua yhtä jos toista. Mulla on yksi Longchampsin laukku, joka näyttää pienehköltä, mutta on varsinainen tilaihme. Sinne mahtuu kaikki ja vähän ylikin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla hulluus on lähinnä aiemmin ollut Radleyn laukuissa, siis niissä, joissa on se pieni ylämaanterrieri. Niitä on kotikotona aika monta.

      Olen samaa mieltä, että laukussa on oltava olkahihna (niin on tässä Diorin veskassakin), ja sen pitää olla tilava, ainakin matkaläppäri (Applen 11" Air) on sinne mahduttava, muuten ei tule elämästä mitään.

      Onhan tuo DLady Dior kivannäköinen, mutta sitten kun sen tunkee täyteen tavaraa, sieltä ei tahdo löytää mitään. Ei sitä edes saa kunnolla auki, kun se on aika jäykkäkuorinen. Mutta olkoon nyt sitten sellainen sijoituslaukku (otin sen suutarinrouvan sanomiset tosissaan silloin taannoin, kun kävin sitä Versaceani korjauttamassa).

      Pysykäähän langiulla, vielä on lisää laukkuja tulossa bloginäytille!

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!