keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Marilynin yöpaita ja pieni säikähdys

Olen aina pitänyt Chanelia hieman "mummomaisena" merkkinä, mutta ajat muuttuvat ja minä sen myötä. Ennen piti suosia aina ns. pintamuotimerkkejä, mutta viime aikoina olen alkanut himoita jotakin klassisempaa.


Kuten vaikka Chanel vitosta, jota kuulemma Marilyn Monroekin käytti "yöpaitanaan". En kyllä todellakaan olisi tarvinnut enää yhtään uutta hajuvettä, mutta kun tämä sattui suhteellisen edullisesti vastaan CDG:n lentokentällä, niin pakkohan se oli ostaa.


Tuoksu on alunperin luotu vuonna 1921 ja siitä on monia eri versioita. Tässä tuoksussa on nerolia, ylang-ylangia, bergamottia ja aldehydeja, jotka jatkuvat jasmiinilla, iiriksellä, kielolla ja ruusulla, pohjanaan Mysoren santelipuu, vetiver, sammal, patsuli ja Bourbon-vanilja. Eipä kumma, että ihastuin, hyvin puuterinen tuoksu!

Tästäpä aasinsilta seuraavaan asiaan... "Tytärpuoleni" joutui toissapäivänä sairaalaan ja tottakai huolestuin, koska hän on raskaana ja laskettu aika on vasta kuukauden päästä. Huolestus häipyi sitten eilen aamulla, kun hän soitteli sairaalasta videopuhelun pienen nyytin kanssa. Tyttö oli syntynyt aamulla, ja painoi 2150 g. Kumpikin voi hyvin. Nopeastipa se synnytys sitten menikin, mutta kuten tuore äiti totesi: "Mulla onkin eri geenit kuin teillä suomalaisilla" (hänet on adoptoitu ihan pikkuisena  Bangladeshista ja adoptioäitinsä on kuollut aikoja sitten -  biologisesta ei tietty tietoakaan).

5 kommenttia:

  1. Onnittelut kaikille osapuolille ja läheisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olin juuri ostanut ensi viikonlopun baby Showeriin vaippakakun, vaikka en itse paikalle olisi päässytkään, ja pestannut jonkun viemään sen kekkereihin. Sen lisäksi olin varannut lennot Suomeen ensi kuun alkuun, mutta itsepäinen nyyttipä sitten päätti tulla maailmaan neljä viikkoa etuajassa!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Tuoreen äidin adoptioäiti on kuolllut äkillisesti jo kauan aikaa sitten, joten jonkinlaista "mummuilua" kai sitä on sitten luvassa :)

      Poista
  3. Onnea mummoksi tulon johdosta! Ja laitan taman linkin sulle kun tassa on aivan ihanasti valinnanvaraa: https://intu.co.uk/inspire-me/beauty-advent-calendar-christmas-2017 Terveisin pangolin

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!