keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Pink Box, lokakuu 2017

Sitten tuli lokauun Pink Box, sarjassaan viimeinen tällä erää. Asunto alkaa olla niin täynnä kosmetiikkasälää ja boxeja. Nämä laatikot - niin Pink Boxin kuin Alluren - ovat tukevaa tekoa ja hyviä säilytyslaatikoita, mutta kaikella rajansa. Katsotaanpa, mitä boxi sisälsi tällä kertaa.


Aloitetaan vasemmalta. Vihreässä pullosssa on Guhl-merkkinen shampoo rasvoittuville hiuksille. Lupaa pitävänsä hiukset kuohkeina ja tasapainottavansa rasvoittumista sisältämänsä sinkin ansiosta. Kuivattamatta kuitenkaan latvoja, eli vaikuttaa siis lähinnä päänahkaan.

Valkoisesa tuubissa on Mila d'Opizin (olen tykkänään unohtanut tämän sveitsiläisen merkin!) Classics jokasään voidetta, joka suojaa ihoa säällä kuin säällä ja mihin tahansa vuodenaikaan. Voide sisältää jääleväuutetta (!!!), alppitähtiuutetta (edelweiss) ja E-vitamiinia tehoaineinaan. Ihan mielenkiintoinen voide.

Punaisessa tuubissa on Rituals The Ritual of Ayurveda Balancin Body Cream, eli tasapainottava vartalovoide, joka tuoksuu ihanalle ja sisältää intialaista ruusua ja Himalajan hunajaa. Sen kyllä tuoksusta tuntee. Ihana. Rentouttavaksikin esitteessä mainostetaan.

Sitten oikealla hammastahna, Signal (täällä se ei siis ole Colgate kuten siellä Suomessa) CC, eli hampaiden väriä korjaava, niitä suojaava ja hoitava tahna. Menee kyllä käyttöön, vaikka en innosta hihkukaan.

Etualalla on kaksi mustaa pakkausta The Body Shopilta. Toisessa on luomiväri ja suuremmassa sille paletti.




Sain syksyisen, jopa sähkövalossa hieman kullanhohtoisen luumunsävyn. Nämä Down to Earth -luomivärit ovat ilmeisimmin uutuuksia. Sävyjä luonnehditaan luonnon inspiroimiksi.

Sokerina pohjalla mukana oli Rituals-arvontakupongin lisäksi vielä 20% alennuskuponki, jolla voi käydä lunastamassa puuttuvat kolme puuttuvaa värinappia palettiin. Kuponki sujahti heti käsilaukkuun, kukapa tuota nyt voisi vastustaa, kun tämän boxin mukana kerran tuli palettikin valmiiksi!

Mikä boxin tuotteista vaikuttaisi kiinnostavimmalta?

2 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaa aina eri maiden omat kosmetiikkamerkit, joihin ei juurikaan muualla törmää esim. Mila d'Opizista en ole koskaan kuullutkaan. Pitänee ruveta googlaamaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tässä olen koittanut vaivata päätäni miettimällä mistä merkki on niin tuttu. Tädilläni oli josku skauneushoitola, jossa käytettiin ja myytiin mm. Juvenaa, olisiko sitten niiltä ajoilta?Joka tapauksessa minulla on ko. merkistä todella positiivinen käsitys.

      Poista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!