torstai 28. joulukuuta 2017

Omituinen huulipuna

Jo sitten joulusta selvittiin, ja arvonta tulee vasta uudenvuoden aikaan. Ennen kuin puhun mitään joululahjoista, pitää esitellä eräs huulipuna ja huomata, että totuus on hiukan erilainen, kuin mitä mainoksissa luvataan. Kyseessä on Ciatén Glitter Flip, joka jäi eräältä shoppailureissulta "käteen" sen kummempia sitä testaamatta.



Kuvat ylempänä: Ciaté London.

Kuvat valehtelevat aina. Tällainen kimaltava sävy saadaan siis aikaan, kun ensin mataksi jäävä nestemäinen huulipuna levitetään huuliin, ja sitten huulia hierotaan yhteen. Tai siis tällainen tuloksen pitäisi olla!

Nappasin mukaani sävyn Infamous. Sellainen kuin ylemmässä kuvassa, hiukan neutraali ja rusehtava pinkki.







Tässä vielä kosteana iholla tuoreeltaan.

Värin pitäisi antaa kuivua, ennen kuin sitä hieroo. Tulos oli sitten huulilla aika kaukana mainoskuvista.


Kiinnostaisiko ostaa tämä huulipuna?

EDIT: Lisäänpä tämän linkin, koska nyt 29.12. oli eräässä suomalaislehdessä arvio tästä samasta tuotteesta. Eipä se siis ole toiminut muillakaan.

5 kommenttia:

  1. Ei oo todellista,tikahdun;) Mä tilasin tuon saman samassa sävyssä,mutta onneksi mun paketti katos matkalla niin sain rahani takaisin enkä tuota punaa.Kiitos tästä postauksesta,nyt tiedän,että en tilaa sitä uudestaan!Voi että .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sun onnesi! Tässä tilanteessa täytyy sanoa, että mainokseen ei todellakaan ole uskomista!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Pettymys, joo. Ostin varmaan ihan mielenkiinnosta Ranskasta. Ihan tyhmää :(

      Poista
  3. Joo.. Tilasin eleveniltä yhden (onneksi vain yhden) sävyssä Candy ja vaikka kuinka kuivumisen jälkeen laittaisi huulia yhteen, niin esiin tulee vain pieni shimmer. Juuri sellainen, että sen itse huomaa, kun tarkkaan katsoo.

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!