torstai 3. toukokuuta 2018

Paluumuuttajan murheita

Täytyy sanoa, että jos oli hankalaa derekisteröityä ulos Sveitsistä, en muistanutkaan, kuinka hankalaa on palata Suomeen takaisin. Vai oliko se näin hankalaa ennemmin? En muista.


Lähden taas todennäköisesti kohta muualle, mutta tarkoitus oli kuitenkin hoitaa täällä joitain asioita, mikä ei näytä ollenkaan olevan helppoa.

Tein paluumuuttoilmoituksen paikalliseen maistraattiin netissä jo helmikuun puolessa välissä. Varsinainen muuttopäivä oli 31. maaliskuuta, ja koska olin sinä päivänä kahden maan välissä, en edes saanut matkavakuutusta mukana tuotaville matkatavaroilleni. Riskillä meni, mutta onneksi mitään ei tapahtunut.

Arrggh! Nyt eletään jo toukokuuta, ja olisin lähdössä reissuun lauantaina. Tarvitsen myös Kelasta Eurooppalaisen sairausvakuutuskortin, ja viime viikon alussa Kelassa ei ollut osoitteenmuutoksesta hajuakaan (ja huom. minulla on koko ajan ollut sama osoite voimassa Suomessa, vaikkakaan en ole ollut Suomen sosiaaliturvan piirissä...). Soitin maistraattiin, jossa muuttoilmoitus oli tosiaan noteerattu jo helmikuussa ja sieltä oli asia lähtenyt eteenpäin.

Tänä päivänäkään ei tieto ole tullut Kelaan, eikä asia selvinnyt, vaikka kehoitin heitä soittamaan maistraattiin ja tarkistamaan asian. Mitä enää muuta voisin tehdä?

Eli: Tarvitsisin HUOMENNA viimeistään tyroksiinireseptin (minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, ja lääke loppui tänään). Tätä ei siis näemmä saa TK:sta (olen jonottanut sinne puhelimitse koko päiviän, koska e-asiointi ei suju, kun Kelalta ei ole tullut päätöstä kuulumisestani Suomen sosiaaliturvaan  - siis en VOI e-asioida). Siis joudun menemään yksityiselle lääkärille? Kuka maksaa?

En siis ole minkään maan sosiaaliturvan piirissä edelleenkään!!!! Jälleen taas myös se ongelma, etten näytä saavan edes matkavakuutusta mistään.

Verohommat ovat edelleen auki Sveitsin kanssa, koska netin kautta siellä ei voi hoitaa mitään, joten kirjoittelemme nyt vaan kirjeitä toisillemme kaiken aikaa. He sveitsin saksaksi ja minä heille englanniksi, koska en halua antaa heille etulyöntiasemaa kirjoittamalla mitään Hochdeutschiksi.

On tämäkin 😠.

3 kommenttia:

  1. No johan on hankalaa. Toivotan kovasti tsemppiä ja kärsivällisyyttä ja ettei mitään satu!

    VastaaPoista
  2. Siis pakkohan sun on lääkkeet saasa!Ja siis muutenkin,onpas melkoista!

    VastaaPoista
  3. Ai perhana, ei kuulosta lainkaan kivalta. Toivon mukaan asiat selviäisivät!

    VastaaPoista

Kommenttisi tähän asiaan ilahduttaisi minua ja lukijoita! Kiitos kommentoinnista!